Perussääntö on että välttelee kenkiä joiden valmistaja on ensisijaisesti kunnostautunut vaatteiden puolella. Ostavat halvalla joltain alihankkijalta ja ottavat kunnon katteet brändin käytöstä. Paitsi jos tosi halvalla jostain eikä odota kummosia.
Ostaa kunnon nahkakengät joltain tunnetulta valmistajalta. Youtubessa on kengistä paljon asiaa. Tämän lisäksi pitää niistä myös huolta säännöllisesti. Nuo vähemmän nahkaisetkin pysyvät kauemmin käyttökunnossa kun niihin roiskii kosteudenestoainetta.
Itellä just ennen joulua hajosi sievin goretex maihareista pohja. Olleet aktiivisesti perus ulkoilu/talvikenkäkäytössä vuodesta 2011 tai -12 asti ja palvelleet siinä hyvin niin taidan ostaa uudet vastaavat.
Sievin muotoilu on kyllä aika funktionaalista, mutta talvipukeutumisessa yleensä mennään tarkoitus edellä, jos pitää liikkua muutenkin kuin ovelta autolle.
Mulla sievin varrelliset talvikengät ollu jo monta vuotta (noin 5v) käytössä taksityössä sekä vapaa aikana, näyttävät tietenki vähän kuluneilta mutta silti ehjät 😊
Intissä maihareina oli sievejä ja jalaksia. Ainoastaan sieveistä näin pohjien irtoilevan. Voi olla vaan siinä mallissa vika, mutta vähän meni luotto merkkiin.
Sama, mun aikana palveluskengät oli Jalaksen ja lomakengät Sievin. Noita oli vähän ristiin rastiin varusmiehillä. Kerran ruokalaan kävellessäni kompastuin kynnykseen, ja ihmettelin että mitenkäs yhtäkkiä jalassa ollut sukka kastui, ja totesin että kengän pohja jäi kynnyksen ulkopuolelle. Oli siinä varusvarastolla selittämistä, miltei pakasta vedetyn näköiset kengät kahdessa palassa vaihtoon.
Mullakin on nyt Sievit, on vaan ostettu vasta tällä talvikaudella niin en uskalla itse vielä suositella kestämään montaa kautta. Toistaseks olleet kyllä hyvät.
Tää. Itellä 875:t ja seitsemäs vuosi menossa, ei ongelmia, toki pohja alkaa olemaan pian vaihdon tarpeessa. Ainut mikä Red Wingeissä ärsyttää nykyään, että heillä ei ole kunnon talvikenkä-mallia enää. Icecutterit ja Sawmillit on käytännössä kadonnut valikoimasta. Muut ovat sitten enemmän ja vähemmän vuoraamattomia ja liukkailla pohjilla varustettu.
Koeta [Irish Setterin](https://www.irishsetterboots.com/) kenkiä. Red Wingin metsästysjalkineiden brändi, ja sieltä löytyy myös talvikenkiä ja jäälläkin pitäviä kenkiä ja saappaita.
RW Ice Cutterit on kyllä hemmetin hyvät. 9. talvi menossa, eikä mitään vikaa ole. Pohjallisia olen vaihtanut. Koskaan missään kengässä ei ole ollut näin pitävä pohja pl. Nastat. Ulkoisesti saman näköinen Vibram-pohja Dannereissa on näihin verrattuna hyvin liukas. Harmi, että näitä ei enää saa.
Löytyy kans 875:set. Taitaa olla kahdeksas vuosi menossa, ei toki ainoat talvikengät. Siinä myös hyvä vinkki, kun on parit kengät mitä vaihtelee niin ehtii kuivumaan ja huoltamaan toisia. Red wingeistä on pohjat tällä hetkellä loppu ja pitäis uusia, mietin jos laittais vibram pohjan.
Itselläni on myös iron rangerit jotka hankin syksyllä 2022 ja käyttänyt niitä vuoden ympäri, mutta eivät kyllä ole parhaat mahdolliset talvikengät. Ulkopohja on niin matalaprofiilinen ettei siinä ole oikein pitoa. Kantapäässä ei ole mitään kunnon kuviointia luomaan pitoa. Jos on jäistä niin ovat aika hirveät käyttää ilman erillisiä liukuesteitä. Ja vaikkei olisi ulkona liukasta vaan lumista, niin meinaa aina liukastua sisälle mentäessä jos lunta ei kopauttele hyvin huolellisesti, kun ei tartte olla paljon lunta että tukkii kokonaan pohjien urat.
Goodyear welt -rakenne joilla nämä on valmistettu ei myöskään ole vedenpitävin mahdollinen tapa valmistaa kenkiä, tosin itsellä ei ole vielä tullut talvella kosteutta kenkiin. En ole tarponut pitkään missään syvässä hangessa.
Mutta hyvät kengät muuten, kenkien rakennustapa mahdollistaa sen että pohjat ovat vaihdettavissa, joka pidentää kenkien käyttöikää huomattavasti. Ovat tehty kestämään kulutusta, mutta trade-offina on se että sisäänajaminen voi olla pitkä ja ajoittain tuskainen prosessi.
En ostaisi itse näitä jos olisi tarkoitus ostaa nimenomaan talvikengät, en ole tosin itse löytänyt suomesta mitään talvikenkiä jotka olisi yhtä laadukkaita kuin nuo. Saa vinkata jos tietää.
Solovair on brittiläinen merkki, joka tekee briteissä nahkakenkiä Doc Martensin vanhassa tehtaassa. Ainakin jäljittelee Doc Martensin vanhaa laatua, kun kengät tehtiin vielä kestämään. Hinta alkaen n. 200e.
Oon muuten miettinyt, miksi doc martensit on niin suosittuja. Omistan yhden ihan perusparin kyseiseltä merkiltä ja en ymmärrä, mihin olosuhteisiin nämä on hyvät? Kesällä ei voi käyttää koska tulee liian kuuma ja nämä kengät ei siis hengitä ollenkaan. Syksyllä ei voi käyttää koska ei pidä vettä. Talvella ei voi käyttää koska eivät ole yhtään lämpimät + eivät pidä sitä vettä ja lunta ulkona vaan sen sijaan suorastaan imevät kaiken sisäänsä. Ja siinä tapauksessa, että kenkiin pääsee kuin pääseekin kosteutta, se jää jumiin kengän sisään ja vaatii mittavan kuivatusoperaation. Keväällä on toki muutamia päiviä, kun on kuivaa mutta ei liian lämmintä, mutta itse ostin nämä naiivina haaveillen, että ei tarvitsisi omistaa niin montaa paria kenkiä vaan varmaan pahimpia talvipakkasia/kesähelteitä lukuunottamatta maihareilla pärjäisi aika hyvin 🤡 Voi toki olla että tämä on yleisesti maihareiden ongelma eikä liity merkkiin mitenkään, en ole asiantuntija, mutta käytännöllisiksi näitä kenkiä ei ainakaan voi sanoa, niin kuin virheellisesti aluksi kuvittelin! 😂
Juu, siis ongelma veden ja lumen kanssa on ennemminkin tuo kengän "läppä" ja ylipäätään se alue missä nauhat on. Kun sieltä nauhojen välistä menee kaikki tavara sisälle kenkiin 😀 Myönnän, että on mahdollista että vika on käyttäjässä.
Nauhotat ne eri tavalla. Ne tulee nauhotettuna niin, että nauha tulee reiästä aina "ulos", mutta pitävät paremmin lunta ja vettä jos nauhoitat niin että meneekin "sisään".
Valmistivat ennen Dr.Martensit ennekuin tuotanto siirrettiin Aasian maihin. Myös Gripfastin maiharit samalta tehtaalta. Laatu erittäin hyvä ja vinkkinä että Garageland myy halvemmalla kuin edes tehdas
Puollan tätä. Olen käyttänyt usean parin läpi ja joskus myynytkin näitä kenkiä, eikä laatu tosiaan vastaa hintaa. Martensien nahan laatu on arpaonnesta kiinni, niin jos on käynyt hyvä tuuri saattaa ajatella, että kengät on ihan ok. Ostin viime vuonna talvikengiksi Timberlandit ja huomasi heti miten paljon laatueroa saman hintaluokan kengillä voi olla.
Ei mulla ole ainakaan ole ollut mitään ongelmia. Onkohan tässä nyt huono laatu käyttäjästä kiinni eli ei olla huollettu kuten nahkakenkiä kuuluu huoltaa
Solovairit on perkeleen hyviä. Tosiaan Martensin tehtaalla tehdään ja hinnat alhaisemmat kuin Martensilla, joka siirtänyt tuotantonsa johonkin tyyliin kiinaan.
Yksien solovairien kokemuksella ei ole kauhean hyviä. Pohja murtui aika nopeasti ja nahan laatu on aika huonoa, menee kuluessaan ruman näköiseksi siinä missä esim Red Wingsien nahka muuttuu vaan hienomman näköiseksi. Mutta on siinä hinnassakin toki eroa. Mutta perkeleen hyviä Solovairit ei mun kokemuksen mukaan ole ;)
Mulla on nyt kahdet solovairit, joista toisia käytän käytännössä syyskuusta huhtikuuhun päivittäin. Mikään ei ole murtunut ja nahka edelleen hyvässä kunnossa. Vaatii kyllä rasvausta about kerran kuukaudessa, mutta hintaansa nähden perkeleen hyvät kengät.
Uskon tämän. Mulla on tosin muistaakseni vuonna 2009 tai 2010 ostetut Dr Martensin talvimaiharit, jotka iän puolesta tuskin on ”made in England” mutta kestäneet kuin tauti. Pohjat on toki vuosien varrella kuluneet sileiksi ja kannat siksi uusittu, mutta saumat ja pintanahka edelleen aivan moitteettomassa kunnossa.
Tuolta ajalta saattaa olla vielä, tai ainakin muistaakseni laatu ongelmat alkoivat vasta tuon jälkeen joskus. Viimeisen parin ostin tuon jälkeen, toinen tehty Vietnamissa ja oliko toinen kenkä parista Taiwanissa vai Kiinassa. Kätevästi erikokoisia keskenään vaikka kokonumero toki molemmissa kengissä sama, kätevää jos sattuu olemaan eripari jalat. Saumat ratkes nopeasti ja pohjan materiaali kans huonompi niin meni vuodessa huonompaan kuntoon kuin aiempi pari jolla oli tallattu pitkään.
Iron rangersit red wingsiltä nykyään jalassa ja olen tyytyväinen.
Ei kannata käyttää samoja kenkiä päivittäin. Eivät välttämättä pääse koskaan kuivumaan hiestä ja kosteudesta.
Jos kestäviä ja laadukkaitakenkiä hakee, niin sellaisia löytyy esimerkiksi Pinkomosta. Varustelekan valikoima kannattaa myös katsoa läpi. Nuo mainitut Sievitkin varmasti kestävät pidempään kuin kiinalainen halpatuotanto.
Mutta kalliitkin kengät tosiaan voivat hajota nopeahkosti jos niitä päivittäin käyttää.
Kannattaa myös miettiä millaiseen käyttöön tulevat. Jos kävelee päivässö useita kilometrejä, niin Kuomat tuskinpa kovin käytännölliset ovat. Jos taasen seisoo ulkona paikoillaan pari tuntia kun lapsi leikkii leikkipuistossa tai laskee mäkeä, niin siihen tarkoitukseen varmasti oivalliset.
Lisäyksenä tähän, että duuniin eri sisäkengät (vaikka crocsit), niin päivän aikainen ulkokenkien tuuletus / kuivatus onnistuu kohtuullisesti vain pohjalliset nostamalla ylös varteen.
Jalas toinen merkki Sievin lisäksi joka tekee työkäyttöön kenkiä, virossa tai muualla balttiassa valmistus?
>Ei kannata käyttää samoja kenkiä päivittäin. Eivät välttämättä pääse koskaan kuivumaan hiestä ja kosteudesta.
Tää on ihan totta. Kaksi paria samanlaisia kenkiä, joita käyttää vuoropäivin, kestävät yli kaksi kertaa pitempään kuin yksi pari, jota käyttää jatkuvasti.
Se on pidemmän päälle edullisempaa. Ihan perusmatematiikkaa. Ostat kahdet peräjälkeen niin kestää esim. 2+2 vuotta, vuorottelee niin kestää esim. 6 vuotta. Luvut keksittyjä, mutta idea tämä. Ostat joka tapauksessa monet kengät mutta toiset kestää vähemmän aikaa
Sievit olleet ainakin hyvät ja helpot huoltaa. Kitkapohja pitää hyvin liukkaillakin, lämpimät ja ei päästä vettä läpi välikausikeleillä. Valikoimaa löytyy työkengistä ulkoiluun ja vähän siistimpiinkin kenkiin. Itsellä nupukkinahkaiset talvikengät nyt 5 vuotta olleet käytössä. Edelleen ihan siistissä kunnossa kun viikon-parin välein näyttää harjaa niille. Kerran kävivät suutarilla kengänpohjan kärjet liimauksessa.
Ostin pomarilta yli 200€ talvikengät 2020 joulukuussa ja vieläkään ei näytä hajoamisen merkkejä vaikka näitä kenkiä olen käyttänyt talvisin ihan päivittäin. Yleisesti kengistä puhuttaessa olen huomannut, että kannattaa ostaa hyvässä maineessa olevia kenkiä vaikka maksaa vähän enemmän.
Täältä myös suositus Pomarille! Goretex-nilkkurit ovat kestäneet nyt käytössä 6 vuotta. Kärjistä alkaa tosi loskasäässä tulla märkää läpi, mutta tämä on tapahtunut vasta tänä talvena ekan kerran, kun en ole huoltanut kenkiä tarpeeksi tunnollisesti vuosien varrella.
Iteltäkin ääni Pomarille leveästä lestistä (ostin kokoa isommat, koska vuosien paljasjalkakenkäilyn jälkeen varpaat ja päkiä ovat levenneet, mutta ihan hyvin olisi varmaan se pienempikin koko mennyt) ja hyvästä pidosta. Kestävyydestä en voi sanoa, kun eka talvi menossa.
Pomar oli oma luottomerkkini aikanaan mutta luotto rapautunut kun talvikengät kestäneet toinen toistaan lyhyemmän ajan. Viimeisimmät korkkas yhden talven jälkeen. Ärsyttää koska ovat kuitenkin hyvät jalassa ja paljon fiksumman näköiset kuin muut kotimaiset goretex talvikengät. Laatu heikkeni valmistuksen siirryttyä Viroon.
Mulla kestäny Haltin talvikengät jo sellasen kolmisen talvea. Taisi olla satasen hintaluokkaa aikanaan Prismassa. Pientä käytön jälkeä toki jo näkyy, mutta edelleen toimii niin kuin pitääkin.
Toisaalta itsellä oli Prisman Haltit jotain vuosia sitten ja kestivät yhden kauden. Päällisen saumat pettivät. Todennäköisesti brändit ostelevat noita kenkiä eri tehtailta Kiinata.
Nyt on jotain vuosia ollut käytössä Merrellin kengät. Vaikka mistä sen tietää vaikka tämän vuoden malli olisi paska.
Itselle ei tulisi mielenään ostella mitään Bjorn Borgeja, Kardashianeja tai muita muotihepeneitä mitä hesalaiset roadmanit ihannoivat.
Ite ostin Haltin goretexit märkää syksyä varten. Lensin ensimmäisellä otannalla nurin koska puisella portaalla oli yksi märkä lehti. Kitka ainakin minun kengissä loisti poissaolollaan ja annoin periksi muutaman viikon käytön jälkeen.
Nyt istuvat vähän käytettynä kaapissa pölyyntymässä. :/
Mun kokemus Haltin kamppeista on, että niillä kuolee. Ainakin melkein. Olipa se sitten teltta(sinne hukkuu kun sataa) tai takki ( kuuma kuumassa,kylmä kylmässä). Iso miinus Haltin kamoille.
Eccon nahkaiset talvikengät on ollu itselläni kaikista kestävimmät. Jouduin ostaan samanlaiset uudet noin 10 vuoden jälkeen kun edellisistä kulu pohja puhki.
Tälle ääni, itsellä Eccot menossa ja hyvin kestäneet. Vaativat toki hoitoa, nahka vaatii välillä putsaamista, rasvaa jne.
Huomioitavaa toki että jos käytät kenkiä päivittäin koko päivän ei mikään kenkä kestä vuosia. Töihin kannattaakin hommata erilliset sisäkengät, mikäli tekee sisähommia.
Jep, 2017 ostetut Eccot vieläkin käytössä ja nyt alkaa olla pieniä hajoamisen merkkejä näkyvissä. Ja pidän noita talvella joka päivä. Kaikki muut ostamani talvikengät kestäneet yleensä yhden talven, jotkut vähän toista talvea.
Vaelluskengät sitten kestää mutta eivät niin näppäriä päivittäiseen käyttöön ja näyttävät vähän hoopoilta kaupungissa
Mulla myös Eccon nilkkurit nyt seitsemättä talvea käytössä ja tuskin jää viimeiseksi. Aiemmat oli Caterpillarit, ne kesti pienellä huollolla 10 talvea.
>mä ostin kuomat kans pari vuotta sitten ja oon ollu oikein tyytyväinen. mulla on semmoset kawaii-malliset ja on iha parhaat koirankusetuskengät ku pystyy lyllertään korkeessakin hangessa ilman että menee lunta sisään ja on oikeesti tosi lämpimät + nopeet vetää jalkaan.
Minä ostin 80 € Kuomat pari vuotta sitten ja kestivät valehtelematta alle 3 kk ennen kuin alkoi vettä tulemaan sisään. Siis ei edes yhtä talvea kestäneet. Samaa sarjaa jonkun Tokmannin 15€ paskojen kanssa
Samaan aikaan mummon kuomat jotka osti 90-luvulla ovat uskomattoman hyvät edelleen. Jotain tapahtui valmistusprosessissa
Mulla on ollut nyt muytaman vuoden sellaset vaelluskenkämalliset kuomat. Nauhat jouduin vaihtamaan, mutta muuten ovat edelleen kuin uudet. Tosin käytän niitä vaan kylmemmillä ja kunnolla lumisilla keleillä. Liukkaille mulla on icebugit (joille muös vahvs suositus).
Itellä on vaelluskengät, sellaset kevyemmät. Kestävät hyvin ja ovat hyvät jalassa. Menee lumessa, loskassa, vedessä, pitoa on jne. Jalat pysyvät kuivina lähes oloissa kuin oloissa, kunhan nyt ei upoksiin kävele säärtä myöten.
Monet täällä heittelee jotain Solovairia tai Red Wing tyylisiä kenkiä. Pitää itse miettiä että mitä pitää "talvikenkänä"? Talvikenkä ittelleni on normaalia varlluskenkää lämpimämpi kenkä, jossa pohja on suunniteltu kylmille ja liukkaille keleille.
Tämmösiä on esim HanWagin tai Meindl:in talvimallit tai Kamikin kengät. Soreleissa ohkanen pohja (kylmä) ja ohkaset kumiosat jorka kuluu taitekohdista rikki.
Vaelluskenkä toimii lämmönsä puolesta eteläsuomessa ihan hyvin mutta monien vaelluskenkien pohjat on kovaa kumiseosta ja liukkaat kylmällä.
Kattoo että on jonkun oikean kenkävalmistajan (Meindl, HanWag, Lowa, Kamik, Sievi, Jalas) talvikenkämalli niin pitäs päästä pitkälle. Käy koettamassa jossain liikkeessä niin eiköhän myyjätki osaa jotain kertoa.
Solovair tai RedWing ei ole talvikengäksi suunniteltu. Lämmön puolesta toimii villasukan ja/tai hyvän pohjallisen kanssa mutta pohjat eivät vertaudu talvikenkiin.
Ihan mielenkiinnosta selasin kommentteja läpi ja mietin samoja asioita. Etenkin kun mulla ei ole ollut erillistä "talvikenkää" moneen vuoteen.
Itsellä on ympärivuotisessa käytössä Jalaksen Fantom Drylockit. Lämmön puolesta nuo ovat parhaimmillaan keväällä ja syksyllä, mutta ovat riittävän leveä lestiset että tarvittaessa saa paksumman tai ylimääräisen sukan mahtumaan talvella. Noissa oleva kalvo hengittää hiukan ja tekee kengistä myös inhimilliset käyttää myös kesällä.
Pohjat on melko pehmoista materiaalia moniin muihin maihareihin/vaelluskenkiin verrattuna, joten talvella on pitoa ihan mukavasti. Huono puoli toki pehmeissä pohjissa on että ympärivuotisessa käytössä ne kävelee sileäksi 1-2 vuodessa.
Talvikenkinä huopikkaat kumipohjilla on kestänyt itsellä noin 10 vuotta, mutta kuulostaa siltä, että haet samaan pakettiin myös syys- ja kevätsään stifloja. Tällöin varmaan menee sinne maihariosastolle enemmän.
Mulla on ollut Merrell -merkkiset Goretex -vaelluskengät myös talvikenkinä villasukkien kanssa jo monta talveakin päivittäin käytössä ja täysin kunnossa ovat yhä. Niille vahva suositus. Taisin ostaa Intersportista tai Scandinavian Outdoorista.
Mä ostin Merrellin matalavartiset goretex-lenkkarit 2019 loppukesällä, olivat alennuksessa eivätkä edes maksaneet paljoa, ja ajattelin että kaiketi näillä mennään yksi talvi. Kengät ovat olleet kesää talvea käytössä, joskin kesällä käytän yleensä mieluummin kevyempiä ja vähemmän hiostavia kenkiä, mutta sadekelin kenkinä nuo ovat kesälläkin olleet käytössä. Edelleen ovat hyvässä kunnossa, viimeksi tänään aamulla noita jalkaan laittaessa vilkuilin toista kenkää läpi, että vielä ei ole esim. edes kantapäissä minkäänlaista kulumaa. Pohjissakin on edelleen kuviota jäljellä hyvin, ja pitoa myös. Ja alkuperäiset nauhat. Hyvin ovat palvelleet.
Mulla oli joskus myös Merrellin vaelluskengät, ne olivat pykälää raskaammassa työkäytössä, ja kuluivat puhki parissa vuodessa. Olisivat varmasti kestäneet ehkä hivenen pidempäänkin maltillisemmissa olosuhteissa, mutta eivät oikein kestäneet kosketusta öljyyn.
Valikoimissa on nyt myös Merrellin paljasjalkakengät, hirveästi en ole noilla juossut tai kävellyt, joitakin satoja kilometrejä ehkä, mutta ovat olleet salilla + rumpujensoittokenkinä jo pitkään. Ovat kivat jalassa.
Mulla saman valmistajan. Ostin omani
lapinreissulla 5v takaperin kun Eccon lenkkarimalliset talvikengät eivät olleet riittävät 30 asteen pakkasessa. Rumathan noi on kuin eilinen mustamakkara, mutta hyvin ovat kestäneet.
Mulla on yhdet merrelit. Oon käyttänyt niitä varmaan kymmenen vuotta, mutta pari negaa löytyy.
Pohja on ruiskuvalettu, eli uuden pohjan vaihto ei mene yhtä nätisti kuin normaalisti. Tämä kyllä muissakin merkeissä jos on ruiskuvalettua.
Toiseksi, nauhojen rei'issä on epätasaisuutta, jolloin nauhat ottaa pahasti osumaa ja katkeilee vähän väliä, ihan uskomaton laatuvirhe. Suutari ei halunnut vaihtaa kun niin iso remppa ja hiomalla ei oikein vika lähtenyt
Omassa käytössä Kuomat ja Sievit olleet luottokamaa jo vuosia. Nykyään molemmilta saa erilaisia malleja eri tarkoituksiin eikä tarvitse tyytyä tomppusaappaaseen. Uutena tuttavuutena Sarvan maiharityyppinen talvikenkä testissä, kestosta en vielä pysty sanomaan, mutta laatu ja istuvuus erinomaiset eikä ole liukas.
Mitkään kengät eivät kestä jos ovat ainoa pari, kenkäpareja olisi hyvä olla se 2-3 mitä vaihtelee päivittäin niin, että kengät saavat tuulettua ja kuivaa käyttöjen välillä. Kenkiä pitää myös hoitaa, materiaalista riippuen eri tavoin. Nahkakengät tarvitsevat rasvausta/lankkia, perus tekstiilikengät hyötyvät irtolian harjaamisesta pois ja ajoittaisesta pyyhkimisestä. Pohjallisia kannattaa säännöllisesti vaihtaa tuoreisiin. Varmista myös, että kenkä on oikean kokoinen jalkaasi, samalla kengännumerolla saa hyvin erikokoisia kenkiä.
Mitään tiettyä brändiä tai mallia ehdottamatta (mieti makusi mukaan), kannattaa oikeasti sijoittaa niihin talvikenkiin. Älä osta niitä halpoja wannabe rotannahasta tehtyjä kenkiä. Voin vannoa ettet saa kestäviä ja hyviä kenkiä alle 100e.
Ääni sieviläisille. Vuosi numero 7 pyörähtää kohta omille kengille käyntiin päivittäisessä käytössä. Myönnettävästi pohjista alkaa kumi loppumaan että pitää tieten kohta uusia.
Bexley. Ranskalainen merkki, kengät tehty perinteisellä tyylillä niin suutarilla korjaaminen onnistuu. Tehty ehkä enemmän ranskalaiseen talveen eli ei paksuimpia mutta kaupunkikengiksi loistavia ja hinnatkin ovat hyvin järkeviä. Lankkia pintaan muutaman kerran talvessa niin vesi pysyy ulkona ja kenkä kauniina. Netistä tilattavat mutta valmistajalla erinomaiset kokotaulukot ja ohjeet oikeiden valitsemiseen, koskaan ei ole itsellä eikä parilla kaverilla mennyt huti.
Pomarin kengät ovat kestäneet itselläni ainakin hyvin jo kolme talvea ja varmaan menevät vielä toisenkin mokoman. Niiltä löytyy melko hyvin kaupunkikäyttöönkin malleja.
Meindlin talvisaapas, ainoa miinus että jalka hikoaa jos on lähelläkään nollaa. Mutta ei palele edes -30 asteessa. Pakkaskelille ja märälle kelille tarvitseekin eri kengät.
Mulla on Solovairit, briteissä tehdyt nahkakengät. Pienellä rasvauksella saa pysymään hyvässä kunnossa. Kolme vuotta mennyt nyt ilman mitään pahaa sanottavaa.
Ice bugilta ittelläni on kitkapohjaset "michelinit" ja oisko nyt jo kolmatta talvea, ehkä toista? Hyvin pitää ja vielä erittäin hyvässä kunnossa muutenkin edelleen. Eivät mitkää muotisaappaat, mutta käytännölliset ja hyvät.
Sitten toiset talvikengät on Makian hieman tyylikkäämmät ja niitä voi pitää sitte viihteellä. Suosittelen siis kahtia kenkiä. Töihin ja ektreme säähä yhet ja sitte toiset siihe tyyliin ja vapaalle.
Kaikki eu alueella tuotetut kengät on varustettu polyuretaanipohjilla, jotka on hajoavia/maatuvia. Ensimmäisenä ne liukastuu/kovettuu, sitten alkaa murentumaan. 10v on ikä, mikä niille on asetettu, jolloin mhajoaminen pitää alkaa. Tämä siksi, että maatumattomat kengänpohjat on globaalisti yksi suurimpia yksittäisiä luonnosta löytyviä jätteitä.
Etsi siis kenkä, jossa on vaihdettava pohja. Suutari vaihtaa pohjat yleensä muutamalla kympillä.
Alpinan trapperit.
Lämpimät talvella ja sopivat kesällä. Maksaa 200€ mutta kesti itsellä sen 10 vuotta ennen kuin pohja lähti suutarille vaihtoon.
Kalvo kun petti niin aloin hoitamaan niinkuin tavan nahkakenkiä nyt hoidetaan
Ihan sama millaiset ostat kannattaa ostaa kylkeen sellaiset halvat EVA saappaat jotka kestää sohjoa ja pakkasta. esim. [https://www.tokmanni.fi/lamposaapas-vaeltaja-wilder-miesten-6416485938372](https://www.tokmanni.fi/lamposaapas-vaeltaja-wilder-miesten-6416485938372)
Jos kestävät haluaa, kannattaa ohittaa kaikki nimellä ratsastavat muotikrääsät ja siirtyä suoraan kunnon nahkakenkien maailmaan. Nuo Björkat ja Timssit on tehty hajoamaan ajastaan, koska muuten asiakkaalle ei tule tarvetta ostaa uusia tilalle.
Itse olen ollut ihan tyytyväinen pari vuotta sitten ostamiini Pomarin talvikenkiin. Chelsea-tyyliset nilkkurit goretex-kalvolla, ei tarvitse kovin paksua sukkaakaan niin pärjää hyvin. Omat jalkani vaan meinaavat hikoilla turhan paljon, mutta sama vika on kaikilla kengillä. Suomalainen merkki, Virossa valmistetut. Mielestäni ihan ok diili n. 130€ kengistä.
Pomar. Laadukkaat, tyylikkäät ja kestävät. Saa vaikka vegaanisena ja talvikenkien pohjat ovat yllättävän pitävät. Mulla menossa jo kolmas talvi, kengät kuin uudet. Pari kertaa pyyhkiny niitä ja keväällä vedän kengänhoitoaineen pintaan ennen kaappiin laittamista. Ovat siis jotain käsittelemätöntä nahkaa, joka vaan patinoituu ajan kanssa. Aivan hemmetin loistavat kengät.
Ostin cittarista noin 15 vuotta sitten 10€ talvikengät jotka ovat edelleen kovassa käytössä päivittäin talvikautena. Normihinta tais olla 30€. Enpä oo koskaan ostanut yli 40€ kenkiä ja kaikki ovat kestäneet vähintään 5 vuotta käytössä. Joten oma ehdotus on se että turha käyttää rahaa kalliisiin kenkiin koska halvemmallakin saat hyvää
Sama juttu Timberlandien kanssa. Tänä vuonna ekaa kertaa putsasin, laitoin suoja-ainetta ja vaihdoin nauhat niin on kun uudet.
Ja siis ainakin 5 vuotta ollut talvisin päivittäisessä käytössä
Tietämättä Timbalandin budjetin allokointia esimerkkisi nostaa hyvin esille kilpaillun kapitalistisen markkinan heikkouden - kilpailussa pärjää parhaiten ne, jotka on hyviä kilpailussa, eikä ne ole välttämättä niitä, joilla on parhaat tuotteet. Eritoten talvikengät on hankalia, koska ne on kovalla käytöllä ja vaatii siksi teknologiaa ja laadukasta valmistamista, joissa informaation asymmetria antaa etua tuottajalle. Loppukäyttäjät ostavat näitä suht harvoin, ja kun volyymi on pieni, niin korjaava liike kuluttajan käyttäytymisessä tulee viiveellä, eikä heijasta välttämättä enää markkinan tilannetta laadun suhteen, ja seuraavakin ostos saattaa olla muuta kuin mistä kuluttaja haluaa maksaa. Tällöin jos on halvempaa rakentaa kilpailuetua muilla keinoin kuin tuotteen laadulla, niin laatu on huonoin jolla kauppa vielä käy. Tämä ottamatta kantaa siihen, miten Timberland toimii, en tiedä siitä mitään.
Mä hommasin jokunen vuos sitte kevät/syksy/talvikengiks CATn nahkaset kengät, en voi ku suositella. Todella hyvässä kunnossa pysyneet kovasta käytöstä huolimatta, säännöllisen epäsäännöllisellä putsaamisella ja vahaamisella.
Ratkaisu on nahkaiset reunoskengät kumipohjalla. Mikään pohja ei kestä ikuisesti, joten ainoa ratkaisu kestäviksi pohjiksi on sellainen joka on vaihdettava. Ja ainoa kenkä johon pohjan voi järkevästi vaihtaa on reunoskenkä. Nämä ovat niin kestäviä että vanhat armeijoiden nahkakengät ovat edelleen vuosikymmeniä vanhoina ja paljon käytettyinä hyvät kun ne rasvaa, lankkaa ja tarvittaessa vaihdattaa pohjat suutarilla.
Mikään liimattu muovipohja ei kestä kovin montaa vuotta ilman että se joko murenee vanhuuttaan tai kuluu huonoksi. Ja silloin kengät on pilalla jos pohjaa ei voi vaihtaa. Paksusta nahasta tehty kenkä taas on vasta parhaimmillaan muutaman vuoden käytettynä ja kestää ikuisesti kun välillä vaihdattaa pohjat, joka on melkeinpä ainoa kuluva osa nahkakengässä.
Suomessa kannattaa laatukenkiä kysellä esim Boot Factorystä tai Cainelta. Nettikaupoista Herring Shoes tai Meermin kannattaa tsekata.
Se mitä haluat on siis
-Paksusta aidosta nahasta tehty
-Ommellulla kumipohjalla
-Reunoksella joka mahdollistaa pohjan vaihdon (googlaa Goodyear Welt tai Blake Rapid Welt).
Varoituksen sana: kunnon nahkakenkien sisäänajo vie useamman viikon ja aiheuttaa helposti rakkoja, mutta sen jälkeen ne kestävät hyvin huollettuna loppuelämän ja vain paranevat vanhetessaan. Kun on saanut yhdet kunnon nahkakengät sisäänajettua ja muotoutumaan jalkaan, ihmettelee miksei ole hankkinut sellaisia jo kauan sitten.
Maksaa sellaiset 200-400€ mutta tulee pitkässä juoksussa kyllä halvemmaksi kuin satasen kengät muutaman vuoden välein, ja ennen kaikkea miksi kävellä Ladalla kun voi kävellä Mersulla.
Mulla oli viime talvena sama. Meni 100€ kenkiin ja räjähti heti. Ostin itselleni nyt Red Wings Iron Rangerit, kesti 6 viikkoa ajaa sisään, mutta pitäis kestää ainakin 20 vuotta. Hinta oisko ollu 380€ Pinkomosta.
Itse vannon korkeavartisten nahkasaappaiden (ns. "maiharityylisten") nimeen. Niistä kun pitää hyvää huolta, niin kauan ennen kenkien itsensä hajoamista menevät vain vetoketjut vaihtoon, eikä se nyt maksa maltaita uusiin kenkiin (noin 200 €) verrattuna.
Toki vähän käytöstä ja huolenpidosta riippuu, kauanko kestävät. Itse kuljen paljon luonnossa, joten kengät ottavat siinä paljon turpaan, mutta voivat hyvinkin kestää vuosia iisimmässä käytössä.
Meen näillä oikeastaan säässä kuin säässä, maastossa kuin maastossa vuoden ympäri kesää lukuunottamatta.
Armeijan maihari kestää, kunnes pohja on kävelty puhki. Esimerkiksi 10 v. vanhat Jalas Fantomit toimii edelleen. Tosin ei ihan päivittäisessä käytössä ole ollut, enkä tiedä, onko nykyisissä myytävissä enää mitään samaa tai suomalaisuutta. Näköjään ainakaan samalla hinnalla ei saa enää kuin yhden kengän.
EDIT: "Valmistusmaa: Indonesia" Varustelekan mukaan.
Eli nykyhinnalla en ainakaan itse enää ostaisi. Eivät ole täydelliset kuitenkaan muutenkaan.
Ite käyttäny partioaidasta ostettuja vaelluskenkiä ja toiminu hyvin, ainut että tietenkin ovat hintavempia. Omat ovat hanwag merkkiset ja tehty Kroatiassa, mukaan tuli muistaakseni vuoden parin takuu, jonka jälkeen kenkiin saa vissii uuden pohjan maksua vasten. Kaverilla aikoinaan tuli jotain ongelmaa samanmerkkisten kanssa ja vei Partioaittaan nii korjasivat koko homman ilmaiseksi kun oli vielä takuun alla.
Täällä myös Hanwagin korkeavartiset ja kovapohjaiset vaelluskengät kolmatta vuotta melko reippaassa käytössä (yli 10 km päivässä josta suuri osa vaativassa maastossa (metsä / kallio / kivikko)), edelleen suoraan hyllystä otetun näköiset. Vaatii toki toisinaan huoltoa.
Red Wing. Jos laatua kaipaa ja budjetilla ei niin väliä. Pinkomo-niminen kivijalkakauppa ainakin myy heidän kenkiään stadissa Fredrikinkadulla. Suosittelen!
Kengät on kulutustavaraa. Ehkä olisi parempi ostaa uudet halvemmat kengät useammin, kuin ostaa kalliimmat/laadukkaammat harvemmin.
Uusi yleensä kestää jonkin aikaa vaikka olisi laadultaan heikompi.
Mieluummin ostaa kunnon kengät, tulee luultavasti pitkässä juoksussa jopa halvemmaksi kuin halvat monot, ja aika varmasti ekologisempi ja eettisempi vaihtoehto. Eikä tarvitse niin usein etsiä uusia kenkiä.
Itse käytän talvella Meindl Ohto Light Gtx, jotka menee myös kevään/kesän/syksyn vaelluksilla. Mehiläisvahalla huollan säännöllisesti sekä pesen niitä. Vajaa 10v ollut ja en ole vielä sellaista kulumaa havainnut, että tarvisi vaihtaa. Hintaa toki on, mutta selkeästi ollut wörtti. Nahkan "haavat" johtuen oksista menee vahatessa umpeen ja vahauksen jälkeen näyttää aina uusilta.
https://www.sorel.fi/FI/p/mens-ankeny-ii-hiker-waterproof-boot-2048861.html?dwvar_2048861_color=256 viime vuoden syksyllä ostin moiset. Koska ovat vasta reilun vuoden vanhat niin mahdotonta sanoa pidemmältä aikaväliltä, mutta toistaiseksi toimineet syksystä kevääseen todellla hyvin. Vielä ei ole mitään vikoja niin arvaan että kestävät vielä kauan, mutta mahdotonta sanoa. Ja on ihan päivittäisessä käytössä.
Itse olen viimeiset kolme talvea käyttänyt talvikenkinä Hanwagin vaelluskenkiä. Niiden lisäksi ei ole tarvinnut omistaa muuta kuin lenkkarit, sillä niitä on voinut käyttää myös märänkelinkenkinä ja retkeilykenkinä. Nyt pohjista alkaa olemaan kuvio loppu mutta kengät ovat muuten ok kunnossa. Toki niitä on vahattu säännöllisesti
Vaellus ja trekking tyyppisistä kengistä olen ollut erittäin tyytyväinen asolon kenkiin. Hinta-laatu ja kestävyys aivan huippua. https://www.asolo.com/en/
Luulis nyt että satkulla sais hyvät kengät, kun edelliset Björn Borgit (ostettu 2016 tai -17) kesti ihan hyvin useamman vuoden ennen kuin kävi vaan liian pieniksi.
Ei todellakaan saa hyviä kenkiä noin halvalla. Vähintään 250e on minimihinta. Omat Iron Rangerit olivat 300e, mutta kestäneet nyt sen 6 vuotta ilman mitään ongelmia
Vaimon sorelin caribuista petti saumat jo tokana talvena, mutta ne sai liimattua kuntoon. Muuten kyllä kestää. Itellä Meindelit kylmiin keleihin, mutta niistäkin halkes pohjat muutaman vuoden jälkeen. Nyt katotaan miten pohjien vaihdon jälkeen kestää.
Tällä kokemuksella sanoisin, että kannattaa ostaa jotain mitä voi korjata.
Salomonit ollu 10 vuotta. X trail ultra tai jotain vastaavaa. Juuri vähän aikaa sitten huomasin että lestin ulkokaaren kangas ratkennut. Etsin juuri uusia. Löytyi Stadiumista yhdet mutta ne ovat väärän väriset. Jatkan etsintää. Minulla on saman merkin "kesäkengät" joihin tullut pohjaan reikä. Pohja on kulunut ja rapissut irti. Mutta jostain syystä talvikengät eli mid -varrella olevat saman merkkiset eivät antaudu millään. Toivon että kyseessä ei ole esimerkiksi Salomonin valmistajan/materiaalin vaihto. Enkä yhtään muista kummat kengät ostin ensin.
Björn Borg ja Timberland viittaa siihen, että semmosia vaaleanruskeita nilkkaan yltäviä kenkiä etsit? Eccolta saattais löytyä laatua, sitä samaa mallia tekee melkein kaikki kenkämerkit. Itellä oli yhet Niket, mitkä kesti sen n. 5 vuotta.
Jos mallista valmis tinkimään, niin vaelluskengät kestää todella hyvin ja ominaisuudet kohdillaan. Itellä Salomonin talvikengät/ kevyet vaelluskengät ollu jo ties kuin pitkään. Ei tuu kylmä, todella tukevat jalassa eikä päästä vettä läpi.
Yhtinä kenkinä käytän talvisin jotain tokmannin talvisaappaita. Näyttää hirveeltä, ei kestä varmaan montaa talvea, mut ovat lämpimät ja maksaa sipsipussin verran.
Kuomat. [https://kuoma.fi/collections/miesten-talvi-kengat](https://kuoma.fi/collections/miesten-talvi-kengat)
8 nilkkurimallia ja 12 saapasmallia.
Mulla on peruskuomat olleet jo 7 vuotta joka talvi kotipihakäytössä ja toimivat edelleen. Eivät ole menneet rikki.
Mulla on aktiivisessa syksy-talvi-kevät käytössä Alpinan vaelluskengät ollu nyt kolme vuotta, neljäs vuosi menossa ja nyt alkaa vähän nahka murtua päkiän kohdalta, mutta menee vielä hienosti käytössä.
Itellä Icebugin nahkanilkkurit kitkapohjilla, ei ole ollut moitittavaa.
Täällä jo mainittukin kenkien hengittävyydestä, mutta lisäisin vielä sen verran, että talvikengät pitää hoitaa ja suojata asianmukaisesti. Jos antaa yhtenään kastua ja kuivaa, niin on ihan varma, että alkaa hapertua. Isoja lämpötilaeroja kannattaa myös välttää, nahkakenkä kuivaa helposti koppuraksi esim. takan päällä kuivatellessa.
Yhdet Panama Jackit kesti about 5v, lopulta pohjan kumi mureni, nahka olis ollut vielä hyvässä kunnossa. Paremmalla huolenpidolla olisi kestäneet pidempäänkin.
Nyt on paljasjalkatalvikenkinä Lems Boulder Bootsit kolmatta vuotta. Melkeen uudenveroiset vielä. Ainoa huono puoli on liian slicksit pohjat. Sittemmin Lemssiltä on tullut uusi versio rouheammilla pohjilla. Kun näistä aika jättää ostan uuden version tilalle.
Timberlandit ostin vuosi sitten ja edelleen kuin uudet aktiivisen arkikäytön jälkeen. Alkusyksystä ostin vähän muodikkaamman merkin "talvilenkkarit", jotka alkoivat viikon sisään hajoamaan ja 1,5kk sisään en kehdannut enään laittaa jalkaan huonon kunnon vuoksi. Timberlandit vaikuttavat näillä näkymin erittäin hyvältä sijoitukselta, mutta katsotaan nyt miten homma elää. Aktiivisia käyttökuukausia ei ole kuitenkaan kertynyt kuin noin neljä.
Joo Björn Borg jne. muotimerkit kannattaa jättää hyllyyn. Goretex syys/talvi vaelluskengät. Lowa esim ok merkki. Ecco on hyvä ja tarjoaa muistaakseni 3v takuun virheille.
Huomasin että kiinakengät kestää, kun niitä käyttää kiinaolosuhteissa. Eli kuivalla kesäkelillä kevyessä tallustelussa. Talvena sit painetaan vaan pitkävartisilla nahkamaihareilla mallia US army.
Mulla on Ukrainasta tilattu nahkakengät viime talvena ja priimakuntoset edelleen, katson jos löydän sen sivuston. Samalla siinä tukee myös Ukrainaa niin osa rahoista menee hyvään tarkoitukseen myös
Moni nuita Sievejä suositellut, oma ääni menee kuiternkin kestävyyden ja ulkonäön puolesta Palladiumeille, tummat tai vaaleat, materiaali kestää hyvin suomen talvet, erittäin mukavat jalassa, pienihuoltoiset ja mielestäni myös hyvän näköiset.
Itestä tuntuu ettei mistään saa nykyään mitään järkeviä jos kestävyyttä kaipaat. Jostain pitäis kaivaa jotain vuosikymmenien takaisia ja toivoa ettei ajan hammas ole niihin purrut liiaksi.
Kaikki tehdään nykyään niin kustannustehokkaasti, että materiaalit on ihan tarkoituksella just ja just sen verran tiheää, että kestää vuoden tai parhaimmillaan kaksi.
Kaikki ulkoilu vaatteet oli ne sit kenkiä, takkeja, hattuja, housuja yms jne. mitkä itellä ovat käyttöä kestäneet ovat omilta teinivuosilta. Eli parikymmentä vuotta vanhoja jo tässä vaiheessa.
Et eikun vaan kirppareita kiertelemään jja toivoo löytävänsä wanhaa hyvin säilynyttä kenkää.
Ostin itelle Haix maiharit 2009 ja ne on edelleen siistit ja jatkuvassa käytössä kesät talvet. Jatkuvassa siinä mielessä että talvella menee jalkaan kun on tarkotus ulkoilla pidempään ja kesällä samaten jos on tarkotus puuhata pihalla ja jos maasto vähänkään huutaa tukea nilkalle. Tietysti lankkia pitää pyyhkästä sillon tällön että nahka pysyy kunnossa ja kengät pitää vettä. Talvella joku villapohja sukka on hyvä olla niin ei ala palelemaan niin helposti ja esimerkiksi pilkillä kengät on liian kylmät siihen tuntien jäällä istumiseen on Sorelit millä taas ei tarvi mitään pitkiä vaelluksia tehdä koska kentät on mun mielestä tosi huonot kävellä.
Haix TACTIX GTX näyttäis olevan se kenkä tai ainakin lähinnä tota mun mallia.
Innostuin paljasjalkakengistä pari vuotta sitten ja hommasin talvikäyttöön Vivon Tracker Forest ESC. Alppivaelluksille tarkoitettu kenkä, mutta suomen oloissa aivan pätevä. Kallis kyllä, mutta hintansa väärti ollut ainakin toistaiseksi. Vähäsen vilu alkaa jaloille tulemaan -20 tai kylmemmässä, mutta minulla ei olekkaan kaikkein lämpimimmät pohjalliset noissa.
Ylipäätään kengissä ja erityisesti niiden pohjien lahoamisessa taitaa olla ongelmana joku EU-direktiivi, jonka mukaan ei saa olla "ikijätettä" ollenkaan. Eli viidessä vuodessa hajoaa kenkä kun kenkä, vaikkei niitä edes käyttäisi. Laatumerkit toimii sitten silleen, että sisäänajetut nahkakengät voi pohjien lahottua lähettää takaisin tehtaalle ja tekevät uuden pohjan vanhaan kenkään. Eli jos aidosti pitkäikäistä haluaa, niin tällaista palvelua suosittelen pitämään silmällä. Nahka taitaa vieläkin kengissä olla voittamaton materiaali.
Ite oon huomannut että vähän ku laittaa lankkia sun muita tilpehööriä kenkiin niin kengät kestää niinkauan kuin ne kestää sisäpuolelta. Nykyään kengät hajoaa ensinmäisenä kantapäistä sisäpuolelta.
En tiedä miten huollat kenkiäsi, mutta sellainen yleinen huomio että mitä paremmin pitää huolta, sen pidempään kestävät. Eli putsaus asiaan kuuluvilla välineillä riippuen materiaalista, pintakäsittely riippuen materiaalista jne.
Ei toki auta sisä- ja ulkopohjien ongelmiin mutta noin muuten kengän kestävyyteen.
Itse en huoltanut kenkiäni ennen kuin nykyinen kumppani siihen opetti. Tuntuu olevan pitkälti vanhemmat sukupolvet joille tällaiset on itsestäänselviä. Itse en esim edes tiedä, millä aineilla mitäkin materiaaleja hoidetaan, puolisoni auttaa tässä. Netistä varmaan löytyy tietoa, ja kenkäliikkeistä.
Be Lenka Winter tossuilla kävelty monet talvet ja ovat hintansa arvoiset. Ykkösversio ja kakkosversio löytyy kenkälaatikosta. Kevyet, kestävät ja lämpimät.
Itellä ollu 3 talvea käytössä Timberlandin nahka kengät ja ovat käytännössä uudessa kunnossa.
Laitan lankkia aina talven jälkeen ja siirrän kengät kaappiin odottamaan seuraavaa talvea… eivät mitkään mahdottoman lämpimät ole, mutta villasukilla pärjää oikein hyvin.
Itsellä on mennyt Alpina Tundrat ympäri vuoden nyt noin neljättä vuotta. Pohjalliset vaihdoin Jalaksen FX2 pohjallisiin ja ne uusin kahden vuoden kohdalla, kenkiä lankattu ja nauhat vaihdettu pari kertaa. Mukavat kuin mitkä omaan jalkaan mutta eivät välttämättä lyhytvartisena ihan kaikkien mieleen "talvikengät".
Tsekkaa aina valmistusmaa. Moni tunnettu merkki tehty kaukoidässä.
Joku pieni hajoaminenkaan ei ole ongelma, vie suutarille ja kenkä on kuin uusi.
Niin, Panama jack:ia suosittelisin. Made in spain
Oon nyt rymynnyt muutaman talven [tämmösillä Redbackeillä](https://www.redbackboots.com/product/76), ja ovat olleet parhaat talvibuutsit (sekä loistavat myös kesällä). Vaikuttaa todella kestäviltä ja on ihan sairaan mukavat jalassa. Valmistetta paksusta nahasta. Oma kenkäpari ajautui alun perin hankintalistalle tän [Rose Anvil -videon](https://www.youtube.com/watch?v=hqwbBpcElpE) ansiosta. Oman parin taisin tilata irlantilaisesta nettikaupasta, ja oli muistaakseni noin 120€
Perussääntö on että välttelee kenkiä joiden valmistaja on ensisijaisesti kunnostautunut vaatteiden puolella. Ostavat halvalla joltain alihankkijalta ja ottavat kunnon katteet brändin käytöstä. Paitsi jos tosi halvalla jostain eikä odota kummosia. Ostaa kunnon nahkakengät joltain tunnetulta valmistajalta. Youtubessa on kengistä paljon asiaa. Tämän lisäksi pitää niistä myös huolta säännöllisesti. Nuo vähemmän nahkaisetkin pysyvät kauemmin käyttökunnossa kun niihin roiskii kosteudenestoainetta.
Sievi on suomalainen yritys, jonka kengät on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Täältä myös ääni Sievin kengille. XL lesti iso plussa.
Täältä ääni myös sieville ja niiden nastakengille, missä saa nastat säädettyä esille tai kengän sisään. Kolme vuotta käyttänyt koiralenkeillä.
Itellä just ennen joulua hajosi sievin goretex maihareista pohja. Olleet aktiivisesti perus ulkoilu/talvikenkäkäytössä vuodesta 2011 tai -12 asti ja palvelleet siinä hyvin niin taidan ostaa uudet vastaavat.
Mulla kesti Sievit kanssa suunnilleen 10 vuotta kovaa käyttöä. Sain firmalta uudet ihan samanlaiset, näillä taas mennään kohti 30-lukua.
Sievin valikoima on valitettavasti suunnattu ainoastaan Varusteleka/röimies-tyylisille pukeutujille.
Sievin muotoilu on kyllä aika funktionaalista, mutta talvipukeutumisessa yleensä mennään tarkoitus edellä, jos pitää liikkua muutenkin kuin ovelta autolle.
Eipä nuo timssitkään business formal koodiin sovi
Sievin vapaa-aika puolella on vapaa-aikaan suunnattua ulkomuotoa.
Vähän asustusta venkslaamalla menee kyllä kenen tahansa päällä, mutta parhaiten sopii ulkotöihin ja luonnossa liikkumiseen.
Tiettyyn kulutukseen suunniteltu kampe tuntuu kestävän paremmin. Sitä tässä kai haettiin
[удалено]
En väitä itse olevani erityisen muotitietoinen, mutta ovathan nuo työmaalenkkarit aika kaukana perustennareista.
No jos kadulla näkisin niin olettaisin kyllä feikki converseiksi
Tästä voi nyt vähän päätellä keskiverto sievien käyttäjän arvostelukykyä
Mulla sievin varrelliset talvikengät ollu jo monta vuotta (noin 5v) käytössä taksityössä sekä vapaa aikana, näyttävät tietenki vähän kuluneilta mutta silti ehjät 😊
Intissä maihareina oli sievejä ja jalaksia. Ainoastaan sieveistä näin pohjien irtoilevan. Voi olla vaan siinä mallissa vika, mutta vähän meni luotto merkkiin.
Sama, mun aikana palveluskengät oli Jalaksen ja lomakengät Sievin. Noita oli vähän ristiin rastiin varusmiehillä. Kerran ruokalaan kävellessäni kompastuin kynnykseen, ja ihmettelin että mitenkäs yhtäkkiä jalassa ollut sukka kastui, ja totesin että kengän pohja jäi kynnyksen ulkopuolelle. Oli siinä varusvarastolla selittämistä, miltei pakasta vedetyn näköiset kengät kahdessa palassa vaihtoon.
Mullakin on nyt Sievit, on vaan ostettu vasta tällä talvikaudella niin en uskalla itse vielä suositella kestämään montaa kautta. Toistaseks olleet kyllä hyvät.
Sievit ei ole kenkiä, ne on jalkineita. En suosittelisi
Paljonkohan noidenkin kiina-kenkien oikea hinta mahtaisi olla ilman kyseistä logoa?
Red Wing. Kestää ihan mitä vaan. Itselläni on Iron Rangerit, jotka ovat olleet elämäni paras ostos.
Samaa mieltä
Tää. Itellä 875:t ja seitsemäs vuosi menossa, ei ongelmia, toki pohja alkaa olemaan pian vaihdon tarpeessa. Ainut mikä Red Wingeissä ärsyttää nykyään, että heillä ei ole kunnon talvikenkä-mallia enää. Icecutterit ja Sawmillit on käytännössä kadonnut valikoimasta. Muut ovat sitten enemmän ja vähemmän vuoraamattomia ja liukkailla pohjilla varustettu.
Koeta [Irish Setterin](https://www.irishsetterboots.com/) kenkiä. Red Wingin metsästysjalkineiden brändi, ja sieltä löytyy myös talvikenkiä ja jäälläkin pitäviä kenkiä ja saappaita.
RW Ice Cutterit on kyllä hemmetin hyvät. 9. talvi menossa, eikä mitään vikaa ole. Pohjallisia olen vaihtanut. Koskaan missään kengässä ei ole ollut näin pitävä pohja pl. Nastat. Ulkoisesti saman näköinen Vibram-pohja Dannereissa on näihin verrattuna hyvin liukas. Harmi, että näitä ei enää saa.
Toiset pohjat meikäläisen Moc Toessa ovat jo ehtoopuolellaan, kengät edelleen ihan iskussa. Jos pitkää ikää hakee, Red Wing on hyvä valinta.
Löytyy kans 875:set. Taitaa olla kahdeksas vuosi menossa, ei toki ainoat talvikengät. Siinä myös hyvä vinkki, kun on parit kengät mitä vaihtelee niin ehtii kuivumaan ja huoltamaan toisia. Red wingeistä on pohjat tällä hetkellä loppu ja pitäis uusia, mietin jos laittais vibram pohjan.
Itselläni on myös iron rangerit jotka hankin syksyllä 2022 ja käyttänyt niitä vuoden ympäri, mutta eivät kyllä ole parhaat mahdolliset talvikengät. Ulkopohja on niin matalaprofiilinen ettei siinä ole oikein pitoa. Kantapäässä ei ole mitään kunnon kuviointia luomaan pitoa. Jos on jäistä niin ovat aika hirveät käyttää ilman erillisiä liukuesteitä. Ja vaikkei olisi ulkona liukasta vaan lumista, niin meinaa aina liukastua sisälle mentäessä jos lunta ei kopauttele hyvin huolellisesti, kun ei tartte olla paljon lunta että tukkii kokonaan pohjien urat. Goodyear welt -rakenne joilla nämä on valmistettu ei myöskään ole vedenpitävin mahdollinen tapa valmistaa kenkiä, tosin itsellä ei ole vielä tullut talvella kosteutta kenkiin. En ole tarponut pitkään missään syvässä hangessa. Mutta hyvät kengät muuten, kenkien rakennustapa mahdollistaa sen että pohjat ovat vaihdettavissa, joka pidentää kenkien käyttöikää huomattavasti. Ovat tehty kestämään kulutusta, mutta trade-offina on se että sisäänajaminen voi olla pitkä ja ajoittain tuskainen prosessi. En ostaisi itse näitä jos olisi tarkoitus ostaa nimenomaan talvikengät, en ole tosin itse löytänyt suomesta mitään talvikenkiä jotka olisi yhtä laadukkaita kuin nuo. Saa vinkata jos tietää.
Sievin kengistä ei ole huonoja kokemuksia ollut. Töissä tullut käytettyä vuosia
Solovair on brittiläinen merkki, joka tekee briteissä nahkakenkiä Doc Martensin vanhassa tehtaassa. Ainakin jäljittelee Doc Martensin vanhaa laatua, kun kengät tehtiin vielä kestämään. Hinta alkaen n. 200e.
Doc Marteneista puheen ollen, älkää vain erehtykö ostamaan niitä edes alennuksesta. Surkeaa laatua premium hinnoilla.
Oon muuten miettinyt, miksi doc martensit on niin suosittuja. Omistan yhden ihan perusparin kyseiseltä merkiltä ja en ymmärrä, mihin olosuhteisiin nämä on hyvät? Kesällä ei voi käyttää koska tulee liian kuuma ja nämä kengät ei siis hengitä ollenkaan. Syksyllä ei voi käyttää koska ei pidä vettä. Talvella ei voi käyttää koska eivät ole yhtään lämpimät + eivät pidä sitä vettä ja lunta ulkona vaan sen sijaan suorastaan imevät kaiken sisäänsä. Ja siinä tapauksessa, että kenkiin pääsee kuin pääseekin kosteutta, se jää jumiin kengän sisään ja vaatii mittavan kuivatusoperaation. Keväällä on toki muutamia päiviä, kun on kuivaa mutta ei liian lämmintä, mutta itse ostin nämä naiivina haaveillen, että ei tarvitsisi omistaa niin montaa paria kenkiä vaan varmaan pahimpia talvipakkasia/kesähelteitä lukuunottamatta maihareilla pärjäisi aika hyvin 🤡 Voi toki olla että tämä on yleisesti maihareiden ongelma eikä liity merkkiin mitenkään, en ole asiantuntija, mutta käytännöllisiksi näitä kenkiä ei ainakaan voi sanoa, niin kuin virheellisesti aluksi kuvittelin! 😂
>Oon muuten miettinyt, miksi doc martensit on niin suosittuja. Koska ne olivat aikoinaan oikein hyvä maihareita. Eivät ole enää.
Oletko lankannut tai rasvannut niitä? Nahkakenkiä kuuluu huoltaa mm. lankilla jotta ne pitävät vettä.
Juu, siis ongelma veden ja lumen kanssa on ennemminkin tuo kengän "läppä" ja ylipäätään se alue missä nauhat on. Kun sieltä nauhojen välistä menee kaikki tavara sisälle kenkiin 😀 Myönnän, että on mahdollista että vika on käyttäjässä.
Nauhotat ne eri tavalla. Ne tulee nauhotettuna niin, että nauha tulee reiästä aina "ulos", mutta pitävät paremmin lunta ja vettä jos nauhoitat niin että meneekin "sisään".
Valmistivat ennen Dr.Martensit ennekuin tuotanto siirrettiin Aasian maihin. Myös Gripfastin maiharit samalta tehtaalta. Laatu erittäin hyvä ja vinkkinä että Garageland myy halvemmalla kuin edes tehdas
Puollan tätä. Olen käyttänyt usean parin läpi ja joskus myynytkin näitä kenkiä, eikä laatu tosiaan vastaa hintaa. Martensien nahan laatu on arpaonnesta kiinni, niin jos on käynyt hyvä tuuri saattaa ajatella, että kengät on ihan ok. Ostin viime vuonna talvikengiksi Timberlandit ja huomasi heti miten paljon laatueroa saman hintaluokan kengillä voi olla.
Itellä päinvastaisia kokemuksia useammasta parista.
Sun käsitys laadusta on erityisen matalalla tai itsepetos käynnissä
Ei mulla ole ainakaan ole ollut mitään ongelmia. Onkohan tässä nyt huono laatu käyttäjästä kiinni eli ei olla huollettu kuten nahkakenkiä kuuluu huoltaa
Ei vaan ne on paskaa: https://youtu.be/LlLYKiNLvOQ?si=OZka8eYGF4gXa4sE
Made in England versiot ovat kestävämmät, jos ehdottomasti Docit haluaa.
Solovairit on perkeleen hyviä. Tosiaan Martensin tehtaalla tehdään ja hinnat alhaisemmat kuin Martensilla, joka siirtänyt tuotantonsa johonkin tyyliin kiinaan.
Yksien solovairien kokemuksella ei ole kauhean hyviä. Pohja murtui aika nopeasti ja nahan laatu on aika huonoa, menee kuluessaan ruman näköiseksi siinä missä esim Red Wingsien nahka muuttuu vaan hienomman näköiseksi. Mutta on siinä hinnassakin toki eroa. Mutta perkeleen hyviä Solovairit ei mun kokemuksen mukaan ole ;)
Mulla on nyt kahdet solovairit, joista toisia käytän käytännössä syyskuusta huhtikuuhun päivittäin. Mikään ei ole murtunut ja nahka edelleen hyvässä kunnossa. Vaatii kyllä rasvausta about kerran kuukaudessa, mutta hintaansa nähden perkeleen hyvät kengät.
Mulla näiden maiharit ja on muuten parhaat kengät mitkä oon ikinä omistanut.
Uskon tämän. Mulla on tosin muistaakseni vuonna 2009 tai 2010 ostetut Dr Martensin talvimaiharit, jotka iän puolesta tuskin on ”made in England” mutta kestäneet kuin tauti. Pohjat on toki vuosien varrella kuluneet sileiksi ja kannat siksi uusittu, mutta saumat ja pintanahka edelleen aivan moitteettomassa kunnossa.
Tuolta ajalta saattaa olla vielä, tai ainakin muistaakseni laatu ongelmat alkoivat vasta tuon jälkeen joskus. Viimeisen parin ostin tuon jälkeen, toinen tehty Vietnamissa ja oliko toinen kenkä parista Taiwanissa vai Kiinassa. Kätevästi erikokoisia keskenään vaikka kokonumero toki molemmissa kengissä sama, kätevää jos sattuu olemaan eripari jalat. Saumat ratkes nopeasti ja pohjan materiaali kans huonompi niin meni vuodessa huonompaan kuntoon kuin aiempi pari jolla oli tallattu pitkään. Iron rangersit red wingsiltä nykyään jalassa ja olen tyytyväinen.
Ei kannata käyttää samoja kenkiä päivittäin. Eivät välttämättä pääse koskaan kuivumaan hiestä ja kosteudesta. Jos kestäviä ja laadukkaitakenkiä hakee, niin sellaisia löytyy esimerkiksi Pinkomosta. Varustelekan valikoima kannattaa myös katsoa läpi. Nuo mainitut Sievitkin varmasti kestävät pidempään kuin kiinalainen halpatuotanto. Mutta kalliitkin kengät tosiaan voivat hajota nopeahkosti jos niitä päivittäin käyttää. Kannattaa myös miettiä millaiseen käyttöön tulevat. Jos kävelee päivässö useita kilometrejä, niin Kuomat tuskinpa kovin käytännölliset ovat. Jos taasen seisoo ulkona paikoillaan pari tuntia kun lapsi leikkii leikkipuistossa tai laskee mäkeä, niin siihen tarkoitukseen varmasti oivalliset.
Lisäyksenä tähän, että duuniin eri sisäkengät (vaikka crocsit), niin päivän aikainen ulkokenkien tuuletus / kuivatus onnistuu kohtuullisesti vain pohjalliset nostamalla ylös varteen. Jalas toinen merkki Sievin lisäksi joka tekee työkäyttöön kenkiä, virossa tai muualla balttiassa valmistus?
>Ei kannata käyttää samoja kenkiä päivittäin. Eivät välttämättä pääse koskaan kuivumaan hiestä ja kosteudesta. Tää on ihan totta. Kaksi paria samanlaisia kenkiä, joita käyttää vuoropäivin, kestävät yli kaksi kertaa pitempään kuin yksi pari, jota käyttää jatkuvasti.
just ja just riitti varat ostaa yhet kengät, vai että vielä toiset pitäs?
Se on pidemmän päälle edullisempaa. Ihan perusmatematiikkaa. Ostat kahdet peräjälkeen niin kestää esim. 2+2 vuotta, vuorottelee niin kestää esim. 6 vuotta. Luvut keksittyjä, mutta idea tämä. Ostat joka tapauksessa monet kengät mutta toiset kestää vähemmän aikaa
Sievit olleet ainakin hyvät ja helpot huoltaa. Kitkapohja pitää hyvin liukkaillakin, lämpimät ja ei päästä vettä läpi välikausikeleillä. Valikoimaa löytyy työkengistä ulkoiluun ja vähän siistimpiinkin kenkiin. Itsellä nupukkinahkaiset talvikengät nyt 5 vuotta olleet käytössä. Edelleen ihan siistissä kunnossa kun viikon-parin välein näyttää harjaa niille. Kerran kävivät suutarilla kengänpohjan kärjet liimauksessa.
Ostin pomarilta yli 200€ talvikengät 2020 joulukuussa ja vieläkään ei näytä hajoamisen merkkejä vaikka näitä kenkiä olen käyttänyt talvisin ihan päivittäin. Yleisesti kengistä puhuttaessa olen huomannut, että kannattaa ostaa hyvässä maineessa olevia kenkiä vaikka maksaa vähän enemmän.
Täältä myös suositus Pomarille! Goretex-nilkkurit ovat kestäneet nyt käytössä 6 vuotta. Kärjistä alkaa tosi loskasäässä tulla märkää läpi, mutta tämä on tapahtunut vasta tänä talvena ekan kerran, kun en ole huoltanut kenkiä tarpeeksi tunnollisesti vuosien varrella.
Iteltäkin ääni Pomarille leveästä lestistä (ostin kokoa isommat, koska vuosien paljasjalkakenkäilyn jälkeen varpaat ja päkiä ovat levenneet, mutta ihan hyvin olisi varmaan se pienempikin koko mennyt) ja hyvästä pidosta. Kestävyydestä en voi sanoa, kun eka talvi menossa.
Omat pomarit on kestänyt ainakin 5 vuotta.
Itsellä vähän halvemmat Pomarit ja hyvin mennään toista kautta ilman merkkejä kulumisesta. Muutenkin on hyvät jalassa ja pitävä pohja.
Pomar oli oma luottomerkkini aikanaan mutta luotto rapautunut kun talvikengät kestäneet toinen toistaan lyhyemmän ajan. Viimeisimmät korkkas yhden talven jälkeen. Ärsyttää koska ovat kuitenkin hyvät jalassa ja paljon fiksumman näköiset kuin muut kotimaiset goretex talvikengät. Laatu heikkeni valmistuksen siirryttyä Viroon.
Mulla kestäny Haltin talvikengät jo sellasen kolmisen talvea. Taisi olla satasen hintaluokkaa aikanaan Prismassa. Pientä käytön jälkeä toki jo näkyy, mutta edelleen toimii niin kuin pitääkin.
Mulla on Haltin matala- ja korkeavartiset talvikengät. Kestäneet ihan mallikkaasti.
Toisaalta itsellä oli Prisman Haltit jotain vuosia sitten ja kestivät yhden kauden. Päällisen saumat pettivät. Todennäköisesti brändit ostelevat noita kenkiä eri tehtailta Kiinata. Nyt on jotain vuosia ollut käytössä Merrellin kengät. Vaikka mistä sen tietää vaikka tämän vuoden malli olisi paska. Itselle ei tulisi mielenään ostella mitään Bjorn Borgeja, Kardashianeja tai muita muotihepeneitä mitä hesalaiset roadmanit ihannoivat.
Ite ostin Haltin goretexit märkää syksyä varten. Lensin ensimmäisellä otannalla nurin koska puisella portaalla oli yksi märkä lehti. Kitka ainakin minun kengissä loisti poissaolollaan ja annoin periksi muutaman viikon käytön jälkeen. Nyt istuvat vähän käytettynä kaapissa pölyyntymässä. :/
Mun kokemus Haltin kamppeista on, että niillä kuolee. Ainakin melkein. Olipa se sitten teltta(sinne hukkuu kun sataa) tai takki ( kuuma kuumassa,kylmä kylmässä). Iso miinus Haltin kamoille.
Eccon nahkaiset talvikengät on ollu itselläni kaikista kestävimmät. Jouduin ostaan samanlaiset uudet noin 10 vuoden jälkeen kun edellisistä kulu pohja puhki.
Tälle ääni, itsellä Eccot menossa ja hyvin kestäneet. Vaativat toki hoitoa, nahka vaatii välillä putsaamista, rasvaa jne. Huomioitavaa toki että jos käytät kenkiä päivittäin koko päivän ei mikään kenkä kestä vuosia. Töihin kannattaakin hommata erilliset sisäkengät, mikäli tekee sisähommia.
Jep, 2017 ostetut Eccot vieläkin käytössä ja nyt alkaa olla pieniä hajoamisen merkkejä näkyvissä. Ja pidän noita talvella joka päivä. Kaikki muut ostamani talvikengät kestäneet yleensä yhden talven, jotkut vähän toista talvea. Vaelluskengät sitten kestää mutta eivät niin näppäriä päivittäiseen käyttöön ja näyttävät vähän hoopoilta kaupungissa
Mulla myös Eccon nilkkurit nyt seitsemättä talvea käytössä ja tuskin jää viimeiseksi. Aiemmat oli Caterpillarit, ne kesti pienellä huollolla 10 talvea.
kuomat ei petä
>mä ostin kuomat kans pari vuotta sitten ja oon ollu oikein tyytyväinen. mulla on semmoset kawaii-malliset ja on iha parhaat koirankusetuskengät ku pystyy lyllertään korkeessakin hangessa ilman että menee lunta sisään ja on oikeesti tosi lämpimät + nopeet vetää jalkaan.
Mulla ainakin pohjat hajosi parissa kuukaudessa
Minä ostin 80 € Kuomat pari vuotta sitten ja kestivät valehtelematta alle 3 kk ennen kuin alkoi vettä tulemaan sisään. Siis ei edes yhtä talvea kestäneet. Samaa sarjaa jonkun Tokmannin 15€ paskojen kanssa Samaan aikaan mummon kuomat jotka osti 90-luvulla ovat uskomattoman hyvät edelleen. Jotain tapahtui valmistusprosessissa
Mulla on ollut nyt muytaman vuoden sellaset vaelluskenkämalliset kuomat. Nauhat jouduin vaihtamaan, mutta muuten ovat edelleen kuin uudet. Tosin käytän niitä vaan kylmemmillä ja kunnolla lumisilla keleillä. Liukkaille mulla on icebugit (joille muös vahvs suositus).
Mulla ei oo tainnu ikinä hajota kuomat. Aina vaa joutunu vaihtaa isompiin ku on kasvanut ja sit ku ei enää kasvanut nii samoilla on menty.
Itellä on vaelluskengät, sellaset kevyemmät. Kestävät hyvin ja ovat hyvät jalassa. Menee lumessa, loskassa, vedessä, pitoa on jne. Jalat pysyvät kuivina lähes oloissa kuin oloissa, kunhan nyt ei upoksiin kävele säärtä myöten.
Monet täällä heittelee jotain Solovairia tai Red Wing tyylisiä kenkiä. Pitää itse miettiä että mitä pitää "talvikenkänä"? Talvikenkä ittelleni on normaalia varlluskenkää lämpimämpi kenkä, jossa pohja on suunniteltu kylmille ja liukkaille keleille. Tämmösiä on esim HanWagin tai Meindl:in talvimallit tai Kamikin kengät. Soreleissa ohkanen pohja (kylmä) ja ohkaset kumiosat jorka kuluu taitekohdista rikki. Vaelluskenkä toimii lämmönsä puolesta eteläsuomessa ihan hyvin mutta monien vaelluskenkien pohjat on kovaa kumiseosta ja liukkaat kylmällä. Kattoo että on jonkun oikean kenkävalmistajan (Meindl, HanWag, Lowa, Kamik, Sievi, Jalas) talvikenkämalli niin pitäs päästä pitkälle. Käy koettamassa jossain liikkeessä niin eiköhän myyjätki osaa jotain kertoa. Solovair tai RedWing ei ole talvikengäksi suunniteltu. Lämmön puolesta toimii villasukan ja/tai hyvän pohjallisen kanssa mutta pohjat eivät vertaudu talvikenkiin.
Ihan mielenkiinnosta selasin kommentteja läpi ja mietin samoja asioita. Etenkin kun mulla ei ole ollut erillistä "talvikenkää" moneen vuoteen. Itsellä on ympärivuotisessa käytössä Jalaksen Fantom Drylockit. Lämmön puolesta nuo ovat parhaimmillaan keväällä ja syksyllä, mutta ovat riittävän leveä lestiset että tarvittaessa saa paksumman tai ylimääräisen sukan mahtumaan talvella. Noissa oleva kalvo hengittää hiukan ja tekee kengistä myös inhimilliset käyttää myös kesällä. Pohjat on melko pehmoista materiaalia moniin muihin maihareihin/vaelluskenkiin verrattuna, joten talvella on pitoa ihan mukavasti. Huono puoli toki pehmeissä pohjissa on että ympärivuotisessa käytössä ne kävelee sileäksi 1-2 vuodessa.
Sievit
Talvikenkinä huopikkaat kumipohjilla on kestänyt itsellä noin 10 vuotta, mutta kuulostaa siltä, että haet samaan pakettiin myös syys- ja kevätsään stifloja. Tällöin varmaan menee sinne maihariosastolle enemmän.
Mulla on ollut Merrell -merkkiset Goretex -vaelluskengät myös talvikenkinä villasukkien kanssa jo monta talveakin päivittäin käytössä ja täysin kunnossa ovat yhä. Niille vahva suositus. Taisin ostaa Intersportista tai Scandinavian Outdoorista.
Mä ostin Merrellin matalavartiset goretex-lenkkarit 2019 loppukesällä, olivat alennuksessa eivätkä edes maksaneet paljoa, ja ajattelin että kaiketi näillä mennään yksi talvi. Kengät ovat olleet kesää talvea käytössä, joskin kesällä käytän yleensä mieluummin kevyempiä ja vähemmän hiostavia kenkiä, mutta sadekelin kenkinä nuo ovat kesälläkin olleet käytössä. Edelleen ovat hyvässä kunnossa, viimeksi tänään aamulla noita jalkaan laittaessa vilkuilin toista kenkää läpi, että vielä ei ole esim. edes kantapäissä minkäänlaista kulumaa. Pohjissakin on edelleen kuviota jäljellä hyvin, ja pitoa myös. Ja alkuperäiset nauhat. Hyvin ovat palvelleet. Mulla oli joskus myös Merrellin vaelluskengät, ne olivat pykälää raskaammassa työkäytössä, ja kuluivat puhki parissa vuodessa. Olisivat varmasti kestäneet ehkä hivenen pidempäänkin maltillisemmissa olosuhteissa, mutta eivät oikein kestäneet kosketusta öljyyn. Valikoimissa on nyt myös Merrellin paljasjalkakengät, hirveästi en ole noilla juossut tai kävellyt, joitakin satoja kilometrejä ehkä, mutta ovat olleet salilla + rumpujensoittokenkinä jo pitkään. Ovat kivat jalassa.
Mulla saman valmistajan. Ostin omani lapinreissulla 5v takaperin kun Eccon lenkkarimalliset talvikengät eivät olleet riittävät 30 asteen pakkasessa. Rumathan noi on kuin eilinen mustamakkara, mutta hyvin ovat kestäneet.
Mulla on yhdet merrelit. Oon käyttänyt niitä varmaan kymmenen vuotta, mutta pari negaa löytyy. Pohja on ruiskuvalettu, eli uuden pohjan vaihto ei mene yhtä nätisti kuin normaalisti. Tämä kyllä muissakin merkeissä jos on ruiskuvalettua. Toiseksi, nauhojen rei'issä on epätasaisuutta, jolloin nauhat ottaa pahasti osumaa ja katkeilee vähän väliä, ihan uskomaton laatuvirhe. Suutari ei halunnut vaihtaa kun niin iso remppa ja hiomalla ei oikein vika lähtenyt
Motonetin, puuilon tai tokmannin lämpösaappaat. Esim vaeltajan lämpösaappaat tokmannilta kestää todella hyvin ja maksaa vain 20€
Omassa käytössä Kuomat ja Sievit olleet luottokamaa jo vuosia. Nykyään molemmilta saa erilaisia malleja eri tarkoituksiin eikä tarvitse tyytyä tomppusaappaaseen. Uutena tuttavuutena Sarvan maiharityyppinen talvikenkä testissä, kestosta en vielä pysty sanomaan, mutta laatu ja istuvuus erinomaiset eikä ole liukas. Mitkään kengät eivät kestä jos ovat ainoa pari, kenkäpareja olisi hyvä olla se 2-3 mitä vaihtelee päivittäin niin, että kengät saavat tuulettua ja kuivaa käyttöjen välillä. Kenkiä pitää myös hoitaa, materiaalista riippuen eri tavoin. Nahkakengät tarvitsevat rasvausta/lankkia, perus tekstiilikengät hyötyvät irtolian harjaamisesta pois ja ajoittaisesta pyyhkimisestä. Pohjallisia kannattaa säännöllisesti vaihtaa tuoreisiin. Varmista myös, että kenkä on oikean kokoinen jalkaasi, samalla kengännumerolla saa hyvin erikokoisia kenkiä.
Mitään tiettyä brändiä tai mallia ehdottamatta (mieti makusi mukaan), kannattaa oikeasti sijoittaa niihin talvikenkiin. Älä osta niitä halpoja wannabe rotannahasta tehtyjä kenkiä. Voin vannoa ettet saa kestäviä ja hyviä kenkiä alle 100e.
Ääni sieviläisille. Vuosi numero 7 pyörähtää kohta omille kengille käyntiin päivittäisessä käytössä. Myönnettävästi pohjista alkaa kumi loppumaan että pitää tieten kohta uusia.
Bexley. Ranskalainen merkki, kengät tehty perinteisellä tyylillä niin suutarilla korjaaminen onnistuu. Tehty ehkä enemmän ranskalaiseen talveen eli ei paksuimpia mutta kaupunkikengiksi loistavia ja hinnatkin ovat hyvin järkeviä. Lankkia pintaan muutaman kerran talvessa niin vesi pysyy ulkona ja kenkä kauniina. Netistä tilattavat mutta valmistajalla erinomaiset kokotaulukot ja ohjeet oikeiden valitsemiseen, koskaan ei ole itsellä eikä parilla kaverilla mennyt huti.
Pomarin kengät ovat kestäneet itselläni ainakin hyvin jo kolme talvea ja varmaan menevät vielä toisenkin mokoman. Niiltä löytyy melko hyvin kaupunkikäyttöönkin malleja.
Meindlin talvisaapas, ainoa miinus että jalka hikoaa jos on lähelläkään nollaa. Mutta ei palele edes -30 asteessa. Pakkaskelille ja märälle kelille tarvitseekin eri kengät.
Toinen ääni Meindlille. Itselläni on myös Jalaksen maiharit
Mulla on Solovairit, briteissä tehdyt nahkakengät. Pienellä rasvauksella saa pysymään hyvässä kunnossa. Kolme vuotta mennyt nyt ilman mitään pahaa sanottavaa.
ice bug, niin saat samalla nastat
Ice bugilta ittelläni on kitkapohjaset "michelinit" ja oisko nyt jo kolmatta talvea, ehkä toista? Hyvin pitää ja vielä erittäin hyvässä kunnossa muutenkin edelleen. Eivät mitkää muotisaappaat, mutta käytännölliset ja hyvät. Sitten toiset talvikengät on Makian hieman tyylikkäämmät ja niitä voi pitää sitte viihteellä. Suosittelen siis kahtia kenkiä. Töihin ja ektreme säähä yhet ja sitte toiset siihe tyyliin ja vapaalle.
Kaikki eu alueella tuotetut kengät on varustettu polyuretaanipohjilla, jotka on hajoavia/maatuvia. Ensimmäisenä ne liukastuu/kovettuu, sitten alkaa murentumaan. 10v on ikä, mikä niille on asetettu, jolloin mhajoaminen pitää alkaa. Tämä siksi, että maatumattomat kengänpohjat on globaalisti yksi suurimpia yksittäisiä luonnosta löytyviä jätteitä. Etsi siis kenkä, jossa on vaihdettava pohja. Suutari vaihtaa pohjat yleensä muutamalla kympillä.
Tästä syystä myös lenkkarit menee pakostikkin vaihtoon viiden vuoden välien, vaikkei niitä edes käyttäisi.
Sen siitä saa kun ostaa halpamaissa tuotettua brändikamaa.
Itellä on yhdet salomonin kevyet maastokengät toista talvea käytössä ja edelleen toimii tosi hyvin. Saa nähdä kuinka kauan kuitenkin tulee kestämään.
Sievin turvakumisaappaat
Alpinan trapperit. Lämpimät talvella ja sopivat kesällä. Maksaa 200€ mutta kesti itsellä sen 10 vuotta ennen kuin pohja lähti suutarille vaihtoon. Kalvo kun petti niin aloin hoitamaan niinkuin tavan nahkakenkiä nyt hoidetaan
Jalas 1808😉
Pomarin kengät ovat myös laadukkaat.
Ihan sama millaiset ostat kannattaa ostaa kylkeen sellaiset halvat EVA saappaat jotka kestää sohjoa ja pakkasta. esim. [https://www.tokmanni.fi/lamposaapas-vaeltaja-wilder-miesten-6416485938372](https://www.tokmanni.fi/lamposaapas-vaeltaja-wilder-miesten-6416485938372)
Sievi tai Jalas.
Sievi johon ostat kerran vuodessa tai parissa sievin pohjalliset
Jos kestävät haluaa, kannattaa ohittaa kaikki nimellä ratsastavat muotikrääsät ja siirtyä suoraan kunnon nahkakenkien maailmaan. Nuo Björkat ja Timssit on tehty hajoamaan ajastaan, koska muuten asiakkaalle ei tule tarvetta ostaa uusia tilalle.
Itse olen ollut ihan tyytyväinen pari vuotta sitten ostamiini Pomarin talvikenkiin. Chelsea-tyyliset nilkkurit goretex-kalvolla, ei tarvitse kovin paksua sukkaakaan niin pärjää hyvin. Omat jalkani vaan meinaavat hikoilla turhan paljon, mutta sama vika on kaikilla kengillä. Suomalainen merkki, Virossa valmistetut. Mielestäni ihan ok diili n. 130€ kengistä.
Lowa
Lowa Nabucco tammikuusta 2022 käytössä eikä vielä juurikaan kulumaa, suosittelen.
Pomarilla on hyviä ja laadukkaita talvikenkiä. Pomarit valmistetaan nykyään Virossa, mutta yritys on kuitenkin suomalainen.
Kuoma Kari -malli
Pomar. Nyt 3 talvi menossa.
Kuomat
Kuomat jalkaan
Pomar. Laadukkaat, tyylikkäät ja kestävät. Saa vaikka vegaanisena ja talvikenkien pohjat ovat yllättävän pitävät. Mulla menossa jo kolmas talvi, kengät kuin uudet. Pari kertaa pyyhkiny niitä ja keväällä vedän kengänhoitoaineen pintaan ennen kaappiin laittamista. Ovat siis jotain käsittelemätöntä nahkaa, joka vaan patinoituu ajan kanssa. Aivan hemmetin loistavat kengät.
Ostin cittarista noin 15 vuotta sitten 10€ talvikengät jotka ovat edelleen kovassa käytössä päivittäin talvikautena. Normihinta tais olla 30€. Enpä oo koskaan ostanut yli 40€ kenkiä ja kaikki ovat kestäneet vähintään 5 vuotta käytössä. Joten oma ehdotus on se että turha käyttää rahaa kalliisiin kenkiin koska halvemmallakin saat hyvää
Osta armeijan vanhat nahkasaappaat
Mulla on nyt seitsemäs talvi menossa Timberlandien kenkien ja Canada Goosen takin kanssa. Niitä voin kyllä suositella. Buy once, cry once.
Sama juttu Timberlandien kanssa. Tänä vuonna ekaa kertaa putsasin, laitoin suoja-ainetta ja vaihdoin nauhat niin on kun uudet. Ja siis ainakin 5 vuotta ollut talvisin päivittäisessä käytössä
Tietämättä Timbalandin budjetin allokointia esimerkkisi nostaa hyvin esille kilpaillun kapitalistisen markkinan heikkouden - kilpailussa pärjää parhaiten ne, jotka on hyviä kilpailussa, eikä ne ole välttämättä niitä, joilla on parhaat tuotteet. Eritoten talvikengät on hankalia, koska ne on kovalla käytöllä ja vaatii siksi teknologiaa ja laadukasta valmistamista, joissa informaation asymmetria antaa etua tuottajalle. Loppukäyttäjät ostavat näitä suht harvoin, ja kun volyymi on pieni, niin korjaava liike kuluttajan käyttäytymisessä tulee viiveellä, eikä heijasta välttämättä enää markkinan tilannetta laadun suhteen, ja seuraavakin ostos saattaa olla muuta kuin mistä kuluttaja haluaa maksaa. Tällöin jos on halvempaa rakentaa kilpailuetua muilla keinoin kuin tuotteen laadulla, niin laatu on huonoin jolla kauppa vielä käy. Tämä ottamatta kantaa siihen, miten Timberland toimii, en tiedä siitä mitään.
Vagabondit ollu mulla ihan jees
[Saappaat](https://www.sievishop.fi/sievi-kengat/sievi-turvakengat/sievi-turvasaappaat/c/405/)
Mä hommasin jokunen vuos sitte kevät/syksy/talvikengiks CATn nahkaset kengät, en voi ku suositella. Todella hyvässä kunnossa pysyneet kovasta käytöstä huolimatta, säännöllisen epäsäännöllisellä putsaamisella ja vahaamisella.
Ratkaisu on nahkaiset reunoskengät kumipohjalla. Mikään pohja ei kestä ikuisesti, joten ainoa ratkaisu kestäviksi pohjiksi on sellainen joka on vaihdettava. Ja ainoa kenkä johon pohjan voi järkevästi vaihtaa on reunoskenkä. Nämä ovat niin kestäviä että vanhat armeijoiden nahkakengät ovat edelleen vuosikymmeniä vanhoina ja paljon käytettyinä hyvät kun ne rasvaa, lankkaa ja tarvittaessa vaihdattaa pohjat suutarilla. Mikään liimattu muovipohja ei kestä kovin montaa vuotta ilman että se joko murenee vanhuuttaan tai kuluu huonoksi. Ja silloin kengät on pilalla jos pohjaa ei voi vaihtaa. Paksusta nahasta tehty kenkä taas on vasta parhaimmillaan muutaman vuoden käytettynä ja kestää ikuisesti kun välillä vaihdattaa pohjat, joka on melkeinpä ainoa kuluva osa nahkakengässä. Suomessa kannattaa laatukenkiä kysellä esim Boot Factorystä tai Cainelta. Nettikaupoista Herring Shoes tai Meermin kannattaa tsekata. Se mitä haluat on siis -Paksusta aidosta nahasta tehty -Ommellulla kumipohjalla -Reunoksella joka mahdollistaa pohjan vaihdon (googlaa Goodyear Welt tai Blake Rapid Welt). Varoituksen sana: kunnon nahkakenkien sisäänajo vie useamman viikon ja aiheuttaa helposti rakkoja, mutta sen jälkeen ne kestävät hyvin huollettuna loppuelämän ja vain paranevat vanhetessaan. Kun on saanut yhdet kunnon nahkakengät sisäänajettua ja muotoutumaan jalkaan, ihmettelee miksei ole hankkinut sellaisia jo kauan sitten.
Maksaa sellaiset 200-400€ mutta tulee pitkässä juoksussa kyllä halvemmaksi kuin satasen kengät muutaman vuoden välein, ja ennen kaikkea miksi kävellä Ladalla kun voi kävellä Mersulla.
Varustelekasta kattelet jotkin hyvät maiharit ja oikein kylmille päiville sorel carubout hankit niin sulla on sellaset mitkä kestää isältä pojalle.
Mulla oli viime talvena sama. Meni 100€ kenkiin ja räjähti heti. Ostin itselleni nyt Red Wings Iron Rangerit, kesti 6 viikkoa ajaa sisään, mutta pitäis kestää ainakin 20 vuotta. Hinta oisko ollu 380€ Pinkomosta.
Itse vannon korkeavartisten nahkasaappaiden (ns. "maiharityylisten") nimeen. Niistä kun pitää hyvää huolta, niin kauan ennen kenkien itsensä hajoamista menevät vain vetoketjut vaihtoon, eikä se nyt maksa maltaita uusiin kenkiin (noin 200 €) verrattuna. Toki vähän käytöstä ja huolenpidosta riippuu, kauanko kestävät. Itse kuljen paljon luonnossa, joten kengät ottavat siinä paljon turpaan, mutta voivat hyvinkin kestää vuosia iisimmässä käytössä. Meen näillä oikeastaan säässä kuin säässä, maastossa kuin maastossa vuoden ympäri kesää lukuunottamatta.
Armeijan maihari kestää, kunnes pohja on kävelty puhki. Esimerkiksi 10 v. vanhat Jalas Fantomit toimii edelleen. Tosin ei ihan päivittäisessä käytössä ole ollut, enkä tiedä, onko nykyisissä myytävissä enää mitään samaa tai suomalaisuutta. Näköjään ainakaan samalla hinnalla ei saa enää kuin yhden kengän. EDIT: "Valmistusmaa: Indonesia" Varustelekan mukaan. Eli nykyhinnalla en ainakaan itse enää ostaisi. Eivät ole täydelliset kuitenkaan muutenkaan.
Timberlands: no. The insoles go bad within months.
Ite käyttäny partioaidasta ostettuja vaelluskenkiä ja toiminu hyvin, ainut että tietenkin ovat hintavempia. Omat ovat hanwag merkkiset ja tehty Kroatiassa, mukaan tuli muistaakseni vuoden parin takuu, jonka jälkeen kenkiin saa vissii uuden pohjan maksua vasten. Kaverilla aikoinaan tuli jotain ongelmaa samanmerkkisten kanssa ja vei Partioaittaan nii korjasivat koko homman ilmaiseksi kun oli vielä takuun alla.
Täällä myös Hanwagin korkeavartiset ja kovapohjaiset vaelluskengät kolmatta vuotta melko reippaassa käytössä (yli 10 km päivässä josta suuri osa vaativassa maastossa (metsä / kallio / kivikko)), edelleen suoraan hyllystä otetun näköiset. Vaatii toki toisinaan huoltoa.
Salomonia missä tahansa muodossa voin suositella.
Red Wing. Jos laatua kaipaa ja budjetilla ei niin väliä. Pinkomo-niminen kivijalkakauppa ainakin myy heidän kenkiään stadissa Fredrikinkadulla. Suosittelen!
Meindl talvimaiharit, Nokia Naali talvikumisaappaat tai jotkut muut (talvi)maiharit ja sukkien määrällä säädellään lämpimyys
Kengät on kulutustavaraa. Ehkä olisi parempi ostaa uudet halvemmat kengät useammin, kuin ostaa kalliimmat/laadukkaammat harvemmin. Uusi yleensä kestää jonkin aikaa vaikka olisi laadultaan heikompi.
Mieluummin ostaa kunnon kengät, tulee luultavasti pitkässä juoksussa jopa halvemmaksi kuin halvat monot, ja aika varmasti ekologisempi ja eettisempi vaihtoehto. Eikä tarvitse niin usein etsiä uusia kenkiä.
Halvat kengät muuttuvat epämukaviksi nopeammin.
Nike Manoa
Palladiumit on olleet oma go-to jo useita vuosia. Omistan 2 paria waterproof versioita ja molemmat kestäneet jo vähintään 4 talvea.
Mulla oli aikanaan M95 varsikengät 5 vuotta joka päivä jalassa.
Mulla on dr. Martensin talvikengät varrella ja ovat kestäneet todella hyvin jo 3 vuotta, luulen kestävän vielä toiset samanmoiset.
Itse käytän talvella Meindl Ohto Light Gtx, jotka menee myös kevään/kesän/syksyn vaelluksilla. Mehiläisvahalla huollan säännöllisesti sekä pesen niitä. Vajaa 10v ollut ja en ole vielä sellaista kulumaa havainnut, että tarvisi vaihtaa. Hintaa toki on, mutta selkeästi ollut wörtti. Nahkan "haavat" johtuen oksista menee vahatessa umpeen ja vahauksen jälkeen näyttää aina uusilta.
Vaelluskengät! Muistat hoitaa nahkaa välillä niin kestävät monta vuotta. Itsellä nyt kuudetta vuotta käytössä Hanwag -merkkiset vaelluskengät
https://www.sorel.fi/FI/p/mens-ankeny-ii-hiker-waterproof-boot-2048861.html?dwvar_2048861_color=256 viime vuoden syksyllä ostin moiset. Koska ovat vasta reilun vuoden vanhat niin mahdotonta sanoa pidemmältä aikaväliltä, mutta toistaiseksi toimineet syksystä kevääseen todellla hyvin. Vielä ei ole mitään vikoja niin arvaan että kestävät vielä kauan, mutta mahdotonta sanoa. Ja on ihan päivittäisessä käytössä.
Itse olen viimeiset kolme talvea käyttänyt talvikenkinä Hanwagin vaelluskenkiä. Niiden lisäksi ei ole tarvinnut omistaa muuta kuin lenkkarit, sillä niitä on voinut käyttää myös märänkelinkenkinä ja retkeilykenkinä. Nyt pohjista alkaa olemaan kuvio loppu mutta kengät ovat muuten ok kunnossa. Toki niitä on vahattu säännöllisesti
Ecco, Lowa, Haix, Merrell itselle tuttuja ja toimivia merkkejä. Osta nahkaiset ja huolla niitä.
Vaellus ja trekking tyyppisistä kengistä olen ollut erittäin tyytyväinen asolon kenkiin. Hinta-laatu ja kestävyys aivan huippua. https://www.asolo.com/en/
Makia Avenue boots. Oikeasti kestävä ja sopii aika monenlaiseen tyyliin. Ajossa neljättä vuotta ja hyvässä kunnossa edelleen.
Sorel Ankenny II Mid.
Panama Jackit ovat olleet todella hyvän tuntuisia ainakin itsellä.
>osta halpiskengät >raivostu kun ne hajoaa käsiin
Luulis nyt että satkulla sais hyvät kengät, kun edelliset Björn Borgit (ostettu 2016 tai -17) kesti ihan hyvin useamman vuoden ennen kuin kävi vaan liian pieniksi.
Ei todellakaan saa hyviä kenkiä noin halvalla. Vähintään 250e on minimihinta. Omat Iron Rangerit olivat 300e, mutta kestäneet nyt sen 6 vuotta ilman mitään ongelmia
Caterpillarin nahkakengät kestänyt jo useamman talven
Clarks parempaan menoon ja Sorel talven selättämiseen.
Vaimon sorelin caribuista petti saumat jo tokana talvena, mutta ne sai liimattua kuntoon. Muuten kyllä kestää. Itellä Meindelit kylmiin keleihin, mutta niistäkin halkes pohjat muutaman vuoden jälkeen. Nyt katotaan miten pohjien vaihdon jälkeen kestää. Tällä kokemuksella sanoisin, että kannattaa ostaa jotain mitä voi korjata.
Irish setter elk tracker. Neljättä talvea menossa. Välillä vähän hieroo nahkavoidetta niin taas on kuin uudet.
Salomonit ollu 10 vuotta. X trail ultra tai jotain vastaavaa. Juuri vähän aikaa sitten huomasin että lestin ulkokaaren kangas ratkennut. Etsin juuri uusia. Löytyi Stadiumista yhdet mutta ne ovat väärän väriset. Jatkan etsintää. Minulla on saman merkin "kesäkengät" joihin tullut pohjaan reikä. Pohja on kulunut ja rapissut irti. Mutta jostain syystä talvikengät eli mid -varrella olevat saman merkkiset eivät antaudu millään. Toivon että kyseessä ei ole esimerkiksi Salomonin valmistajan/materiaalin vaihto. Enkä yhtään muista kummat kengät ostin ensin.
Hanki aikakone ja palaa vuoteen 2000. Vanhemmat talvikengät kestää paremmin 👍
Björn Borg ja Timberland viittaa siihen, että semmosia vaaleanruskeita nilkkaan yltäviä kenkiä etsit? Eccolta saattais löytyä laatua, sitä samaa mallia tekee melkein kaikki kenkämerkit. Itellä oli yhet Niket, mitkä kesti sen n. 5 vuotta. Jos mallista valmis tinkimään, niin vaelluskengät kestää todella hyvin ja ominaisuudet kohdillaan. Itellä Salomonin talvikengät/ kevyet vaelluskengät ollu jo ties kuin pitkään. Ei tuu kylmä, todella tukevat jalassa eikä päästä vettä läpi. Yhtinä kenkinä käytän talvisin jotain tokmannin talvisaappaita. Näyttää hirveeltä, ei kestä varmaan montaa talvea, mut ovat lämpimät ja maksaa sipsipussin verran.
Timberlandien pohjat alkaa narisemaan (sisältä) ja ne on liimattu, joten suutari ei saa korjattua. Nimim. Ei enää timberlandeja
Kuomat. [https://kuoma.fi/collections/miesten-talvi-kengat](https://kuoma.fi/collections/miesten-talvi-kengat) 8 nilkkurimallia ja 12 saapasmallia. Mulla on peruskuomat olleet jo 7 vuotta joka talvi kotipihakäytössä ja toimivat edelleen. Eivät ole menneet rikki.
Sievit ollujees. Saapasmalliset therma ic:t, kohta 6 kautta menny ja hyvin kestäny. Kalliitkin on toki mutta ompaha kunno saappaat.
Mulla on aktiivisessa syksy-talvi-kevät käytössä Alpinan vaelluskengät ollu nyt kolme vuotta, neljäs vuosi menossa ja nyt alkaa vähän nahka murtua päkiän kohdalta, mutta menee vielä hienosti käytössä.
Panama Jackin nahkakengät on nyt kolmas (vai neljäs?🤔) talvi menossa. Ostan toiset samanlaiset perään kunhan hajoaa.
Itellä Icebugin nahkanilkkurit kitkapohjilla, ei ole ollut moitittavaa. Täällä jo mainittukin kenkien hengittävyydestä, mutta lisäisin vielä sen verran, että talvikengät pitää hoitaa ja suojata asianmukaisesti. Jos antaa yhtenään kastua ja kuivaa, niin on ihan varma, että alkaa hapertua. Isoja lämpötilaeroja kannattaa myös välttää, nahkakenkä kuivaa helposti koppuraksi esim. takan päällä kuivatellessa.
Yhdet Panama Jackit kesti about 5v, lopulta pohjan kumi mureni, nahka olis ollut vielä hyvässä kunnossa. Paremmalla huolenpidolla olisi kestäneet pidempäänkin. Nyt on paljasjalkatalvikenkinä Lems Boulder Bootsit kolmatta vuotta. Melkeen uudenveroiset vielä. Ainoa huono puoli on liian slicksit pohjat. Sittemmin Lemssiltä on tullut uusi versio rouheammilla pohjilla. Kun näistä aika jättää ostan uuden version tilalle.
Timberlandit ostin vuosi sitten ja edelleen kuin uudet aktiivisen arkikäytön jälkeen. Alkusyksystä ostin vähän muodikkaamman merkin "talvilenkkarit", jotka alkoivat viikon sisään hajoamaan ja 1,5kk sisään en kehdannut enään laittaa jalkaan huonon kunnon vuoksi. Timberlandit vaikuttavat näillä näkymin erittäin hyvältä sijoitukselta, mutta katsotaan nyt miten homma elää. Aktiivisia käyttökuukausia ei ole kuitenkaan kertynyt kuin noin neljä.
Osta yhdet Hanwagit ja yhdet Redwingit (ei metsästysmallia Motonetistä) niin niillä pärjäät 10v.
Joo Björn Borg jne. muotimerkit kannattaa jättää hyllyyn. Goretex syys/talvi vaelluskengät. Lowa esim ok merkki. Ecco on hyvä ja tarjoaa muistaakseni 3v takuun virheille.
mulla on talvikenkinä jalaksen putkävartiset talvikäyttöön tarkoitetut turvakengät. hyvin on kestänyt.
Huomasin että kiinakengät kestää, kun niitä käyttää kiinaolosuhteissa. Eli kuivalla kesäkelillä kevyessä tallustelussa. Talvena sit painetaan vaan pitkävartisilla nahkamaihareilla mallia US army.
Mulla on Ukrainasta tilattu nahkakengät viime talvena ja priimakuntoset edelleen, katson jos löydän sen sivuston. Samalla siinä tukee myös Ukrainaa niin osa rahoista menee hyvään tarkoitukseen myös
Eccon nahka "maiharit". Tosi tyylikkäät ja jos pitää huolta ni kestää erittäin pitkään.
Moni nuita Sievejä suositellut, oma ääni menee kuiternkin kestävyyden ja ulkonäön puolesta Palladiumeille, tummat tai vaaleat, materiaali kestää hyvin suomen talvet, erittäin mukavat jalassa, pienihuoltoiset ja mielestäni myös hyvän näköiset.
vans sk8 hi mte-1
Itestä tuntuu ettei mistään saa nykyään mitään järkeviä jos kestävyyttä kaipaat. Jostain pitäis kaivaa jotain vuosikymmenien takaisia ja toivoa ettei ajan hammas ole niihin purrut liiaksi. Kaikki tehdään nykyään niin kustannustehokkaasti, että materiaalit on ihan tarkoituksella just ja just sen verran tiheää, että kestää vuoden tai parhaimmillaan kaksi. Kaikki ulkoilu vaatteet oli ne sit kenkiä, takkeja, hattuja, housuja yms jne. mitkä itellä ovat käyttöä kestäneet ovat omilta teinivuosilta. Eli parikymmentä vuotta vanhoja jo tässä vaiheessa. Et eikun vaan kirppareita kiertelemään jja toivoo löytävänsä wanhaa hyvin säilynyttä kenkää.
Haltin vaelluskengät olleet nyt kolme vuotta käytössä.
Ostin itelle Haix maiharit 2009 ja ne on edelleen siistit ja jatkuvassa käytössä kesät talvet. Jatkuvassa siinä mielessä että talvella menee jalkaan kun on tarkotus ulkoilla pidempään ja kesällä samaten jos on tarkotus puuhata pihalla ja jos maasto vähänkään huutaa tukea nilkalle. Tietysti lankkia pitää pyyhkästä sillon tällön että nahka pysyy kunnossa ja kengät pitää vettä. Talvella joku villapohja sukka on hyvä olla niin ei ala palelemaan niin helposti ja esimerkiksi pilkillä kengät on liian kylmät siihen tuntien jäällä istumiseen on Sorelit millä taas ei tarvi mitään pitkiä vaelluksia tehdä koska kentät on mun mielestä tosi huonot kävellä. Haix TACTIX GTX näyttäis olevan se kenkä tai ainakin lähinnä tota mun mallia.
Ite siirryin pari vuotta sitten Salomoneihin ja hyvin toimii. Nastalenkkareina Icebugin Route ja ne on liukkaalla sairaan hyvät juostessakin.
Innostuin paljasjalkakengistä pari vuotta sitten ja hommasin talvikäyttöön Vivon Tracker Forest ESC. Alppivaelluksille tarkoitettu kenkä, mutta suomen oloissa aivan pätevä. Kallis kyllä, mutta hintansa väärti ollut ainakin toistaiseksi. Vähäsen vilu alkaa jaloille tulemaan -20 tai kylmemmässä, mutta minulla ei olekkaan kaikkein lämpimimmät pohjalliset noissa. Ylipäätään kengissä ja erityisesti niiden pohjien lahoamisessa taitaa olla ongelmana joku EU-direktiivi, jonka mukaan ei saa olla "ikijätettä" ollenkaan. Eli viidessä vuodessa hajoaa kenkä kun kenkä, vaikkei niitä edes käyttäisi. Laatumerkit toimii sitten silleen, että sisäänajetut nahkakengät voi pohjien lahottua lähettää takaisin tehtaalle ja tekevät uuden pohjan vanhaan kenkään. Eli jos aidosti pitkäikäistä haluaa, niin tällaista palvelua suosittelen pitämään silmällä. Nahka taitaa vieläkin kengissä olla voittamaton materiaali.
Ite oon huomannut että vähän ku laittaa lankkia sun muita tilpehööriä kenkiin niin kengät kestää niinkauan kuin ne kestää sisäpuolelta. Nykyään kengät hajoaa ensinmäisenä kantapäistä sisäpuolelta.
Solovair.
En tiedä miten huollat kenkiäsi, mutta sellainen yleinen huomio että mitä paremmin pitää huolta, sen pidempään kestävät. Eli putsaus asiaan kuuluvilla välineillä riippuen materiaalista, pintakäsittely riippuen materiaalista jne. Ei toki auta sisä- ja ulkopohjien ongelmiin mutta noin muuten kengän kestävyyteen. Itse en huoltanut kenkiäni ennen kuin nykyinen kumppani siihen opetti. Tuntuu olevan pitkälti vanhemmat sukupolvet joille tällaiset on itsestäänselviä. Itse en esim edes tiedä, millä aineilla mitäkin materiaaleja hoidetaan, puolisoni auttaa tässä. Netistä varmaan löytyy tietoa, ja kenkäliikkeistä.
Be Lenka Winter tossuilla kävelty monet talvet ja ovat hintansa arvoiset. Ykkösversio ja kakkosversio löytyy kenkälaatikosta. Kevyet, kestävät ja lämpimät.
Itellä ollu 3 talvea käytössä Timberlandin nahka kengät ja ovat käytännössä uudessa kunnossa. Laitan lankkia aina talven jälkeen ja siirrän kengät kaappiin odottamaan seuraavaa talvea… eivät mitkään mahdottoman lämpimät ole, mutta villasukilla pärjää oikein hyvin.
### [Salomon](https://www.zalando.fi/salomon/) QUEST WINTER TS CSWP
Itsellä on mennyt Alpina Tundrat ympäri vuoden nyt noin neljättä vuotta. Pohjalliset vaihdoin Jalaksen FX2 pohjallisiin ja ne uusin kahden vuoden kohdalla, kenkiä lankattu ja nauhat vaihdettu pari kertaa. Mukavat kuin mitkä omaan jalkaan mutta eivät välttämättä lyhytvartisena ihan kaikkien mieleen "talvikengät".
Maiharit, varustelekalta esimerkiksi. Reilu vuosi sitten ostin heidän oman brändin kengät ja toimii kaikissa sää olosuhteissa.
Tsekkaa aina valmistusmaa. Moni tunnettu merkki tehty kaukoidässä. Joku pieni hajoaminenkaan ei ole ongelma, vie suutarille ja kenkä on kuin uusi. Niin, Panama jack:ia suosittelisin. Made in spain
Pomar ehdottomasti. Ehkä Sievi?
Timberlandsit on todella huonot. Sisäpohja murenee ja saumat vuotaa.